Vierumäellä vietetty loma lähemmin tarkasteltuna

Vierumäellä tuli treenattua sen verran paljon, että kirjoitetaan nyt ihan oma postaus tuosta reissusta.  Saapumispäivän ensimmäinen ohjelma oli päästä ylipäätään lähtemään. Voin kertoa, että suksiboxista ja pyörätelineestä huolimatta teki pikkuisen tiukkaa saada mahtumaan kahden lapsen tavarat, chariotit, maastopyörät, rullaluistimet, kaikki treenikengät sekä meidän aikuisten muut tavarat. Päästiin kuitenkin liikenteeseen melkein ajoissa ja olimme lopulta perillä jo ennen huoneiden vapautumista. J:n kanssa kävimme pian saapumisen jälkeen 1.5 tunnin maastopyörälenkillä ja lasten mentyä nukkumaan tein vielä hotellin salilla puolen tunnin lihastreenin ylä- ja keskivartalolle. Rima piti nostaa mahdollisimman korkealle heti alkuun, treenaamaanhan sitä oli tultu. 

Loman toisen päivän aamuna edessä oli uusi maastopyörätreeni (2.5 h) J:n kanssa. Alkumatkasta oli vähän turhan teknistä polkua, mutta onneksi loppupuolella polut muuttuivat poljettavimmiksi. Viimeiset kilometrit poljettiin tietä pitkin ”vähän suuremmilla tehoilla” sillä aikaa oli mennyt hieman luvattua kauemmin ja hotellilla odotteli todennäköisesti melko kiukkuinen pieni neiti. Illemmalla testasimme vielä tasapainojamme ja kävimme rullaluistelemassa noin tunnin verran. Loppumatkasta alkoi jo sujua edes jotenkuten, mutta olihan se varmaan näky muutaman vuoden tauon jälkeen. 

Kolmantena päivänä meinasin missata meidän yhteisen treenin kun nukahdin vähän liian aikaisin ja liian syvään uneen kuopusta päiväunille nukuttaessa (raskaat treenit vaativat leponsa).  Vuorossa oli tällä kertaa suunnistusta, joskin vain J suunnisti ja minä juoksin perässä (ihan kuin olisin J:n vauhdissa ehtinyt karttaa vilkaisemaan). Olisin varmasti jännittänyt omaa jaksamistani, mutta kiitos sen nukahtamisen, jouduin lähtemään niin valmistautumatta, etten ehtinyt miettimään koko asiaa. Koska tarkoitus oli poimia kaikki kiintorastit ja J joutui lukemaan karttaa, ei vauhtimme onneksi ollut edes minulle liikaa. Sen sijaan oli todella mukavaa juosta kosteassa metsässä muutama tunti. Pientä jännitystä matkaan toi se, että olin ollut käsityksessä (ja välittänyt tämän tiedon miehelle), että juoksemme noin tunnin verran. Matkan pituus selvisi siinä (sen) tunnin kohdalla, mutta mitäs siinä sitten. Perillä selvisi, että miehet ovat lapsien kanssa urheilukentän luona, joten pikasuihkun kautta pyörää hakemaan ja pikaisesti urheilukentälle imettämään. Illalla tein taas saman kuntosalitreenin kuin tulopäivänäkin, jonka jälkeen ehdittiin vielä pelaamaan Dominionia yhden pelin verran. 

Viimeisenä kokonaisena päivänä tuli tehtyä vielä parin tunnin maastopyöräily treeni ja illalla ohjelmassa oli flowparkissa kiipeilyä. Jälkimmäisestä ei tosin minulle kovaa treeniä tullut (paitsi ehkä kämmenille), koska korkeanpaikankammoni esti kokeilemasta mitään haastavampaa. Itse asiassa olisin ollut valmis lopettamaan leikin kesken ihan heti ensimmäisen ”esteen” kohdalla. Pelotti ihan vietävästi. Kivaa se kyllä oli, etenkin seurueen muiden jäsenten suoritusten katselu turvallisesti maankamaralta käsin. Kotiinpaluupäivänä aika meni pakkaamiseen, joten treenit piti jättää kotiin tehtäväksi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihanin loma pitkään aikaan.

Treenin makuun

Löysin itseni eilen jumpasta, kyllä, jumpasta. Kuvittelin jotenkin tunnin (LM Bodyvive) kuvauksen perusteella, että kyseessä olisi rankka tunti pumpin tyyliin. No eipä ollut. Ohjaaja aloitti jalan nostoilla ja olin valmis karkaamaan salista. En vaan kehdannut. Onneksi tunnilla tehtiin sentään paljon kyykkyjä, joten hien sai kyllä pintaan, mutta oli se vaan niiiiiiiin tylsää. Mikään ei ole treenatessa kurjempaa, kuin katsella muutaman minuutin välein kelloa ja toivoa, että treeni olisi jo ohi. 

Pumpissa kävin viime perjantaina samalla kun ostin vuoden jäsenyyden lähistöllä sijaitsevaan kuntokeskukseen. Oli todella ihanaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan lihaskestävyyttä rakkaan lajin parissa. Yllätin itseni myös painojen kanssa, taisin pitää suurin piirtein samat kuin viimeisillä kerroilla ennen synnytystä (kyykky: 2*10 kg, rinta: 2*6 kg, selkä: 2* 7 kg, ojentajissa ei ollut tankoa, hauis: 2* 3.5 kg, askelkyykky: tavallinen kyykky-osuus 2*10 kg, mutta askel-osuudet ilman painoja, hartiat: 2*3.5 kg) ja jaksoin, vaikka tiukkaa tekiJ. Kyykyn olisin varmaan jaksanut jopa suuremmilla painoilla, mutta sen sijaan askelkyykyt tekivät tiukkaa ihan ilman painojakin…

Mutta, mutta, onhan sitä tässä tullut treenattua muutenkin. Kesä-heinäkuun vaihteessa lomailimme J:n perheen kanssa Vierumäellä neljän yön verran. Vaikka tuota ennen olikin takana jo muutamia ihan hyviä treeniviikkoja, niin ihan liikaa oli vielä niitä huonoja. Vierumäki korjasi tilanteen tai kuten mieheni asian muotoili: ”tuli sitten tehtyä viikon aikana yhtä monta treeniä kuin edellisten kuukausien aikana yhteensä”. Oli kyllä vaan ihan mielettömän hieno loma; hyvää ruokaa eikä sitä tarvinnut tehdä itse, ei siivoamista, treeniä niin paljon kuin jaksoi, lapsilla kivaa kun oli kavereita, ja mikä parasta, mahtavaa seuraa. Ainoa miinus oli, että se oli niin lyhyt. Tuosta lomasta sai kuitenkin uutta boostia kotona treenaamiseen. Jaksoin jopa paluupäivänä käydä hirveässä helteessä juoksemassa vajaan 1.5 tunnin polkujuoksutreenin. 

Joskus kärrylenkillä pysähdytään esimerkiksi katselemaan sorsia:)

Pari kovempaakin juoksutreeniä on tullut tehtyä (toinen vaunujen kanssa, toinen ilman), melkein kaikilla lasten päiväunilenkeillä olen juossut ainakin osan matkasta ja maastopyörää on tullut ulkoilutettua säännöllisesti sekä poluilla että hiekkateitä pitkin. Kyllä se tästä. Paino on pääsyt muutaman kilon jo tippumaan ja onhan se kuntokin jo kohentunut, joskin pakkohan sen on, kun lähes nollasta lähdin liikkeelle;)…

Niistä "treeneistä"

Käyn siis arkisin kerran päivässä työntämässä juoksukärryjä reilun tunnin verran. En nyt sentään (hah) ihan joka päivä, sillä mies tekee nelipäiväistä työviikkoa ja usein pidän ainakin yhden päivän treenittömänä. Vapaaseen ei toki ole sinänsä tarvetta, kun treenit ovat niin kevyitä, mutta jalkapohjat ovat olleet jo useamman viikon arat, joten joskus niille pitää antaa lepoakin ja välillä nuo päiväunet kuluvat autossa, leikkipuistossa jne. Toiveena on, että kuopus nukkuisi lenkin aikana reilun tunnin ja esikoinen jos niin haluaa (nukkuu yllättävän usein, vaikkei muuten ole pitkään aikaan päikkäreitä juuri nukkunut). 

Suurin osa lenkeistä on mennyt ihan reippaasti kävellessä, mutta noin kerran viikkoon olen taittanut osan matkasta juosten. Koska kärryjen kanssa on vielä toistaiseksi ollut melko raskasta juosta, olen esimerkiksi juossut pelkät tasaiset pätkät ja kävellyt mäet. Muutaman kerran on tullut juostua paluumatkat ja pari tehokkaampaakin juoksutreeniä on jo tehty. Ensimmäinen tehotreeni sisälsi alku ja loppukävelyjen lisäksi puolisen tuntia reippaita vetoja kahden lampunvälin verran samanpituisilla kävelypalautuksilla. Toisella kertaa tein vauhtileikittelyn, jossa juoksin reippaasti vähän pidempiä pätkiä ja kävelin sen verran että palauduin. Kolmas kerta antaa vielä odottaa itseään. 

Silloin kun treenaamaan pääsee ilman lapsia, olen pääasiassa käynyt pyöräilemässä. Toistaiseksi on tullut liikuteltua pelkästään maastopyörää, useimmiten metsäpolkuja pitkin. Meno on yhä kömpelöä ja arastelen ihan liikaa (eli nousen liian helposti pyörän päältä pois), mutta selvää parannusta on jo sentään tapahtunut kauden ekaan maastopyöräilykertaan verrattuna (jolloin mm. halailin aluskasvillisuutta ihan helpossa paikassa). Aika menee maastossa ihan huomaamatta, joten toivottavasti sinne pääsee taas pian.

Viime viikolla lepäilin maanantain, tiistaina kävin kävelemässä, keskiviikkona reippailtiin kisakaveri J:n kanssa kävellen suuri osa matkasta, mutta juostiin sentään osa ja torstaina pääsin maastoon pyöräilemään, kun mies oli vapaalla. Sekä keskiviikkona että torstaina kuopus nukkui kaksien ensimmäisten päiväunien aikana vain noin 50 minuuttia/päiväunet ja oli muutenkin koko päivän kitisevä/itkuisa (eivätkä yötkään olleet paremmasta päästä). Palautettiinkin sitten torstaina illalla kuopuksen lääkitys, joka oli tauolla muutaman viikon ja ainakin perjantain kuopus nukkui huomattavasti paremmin. Kun olin perjantain lenkillä kävellyt tunti 15 minuuttia (ja kuopus nukkunut tunnin) pystyin hieman rentoutumaan ja uskalsin juosta loppumatkan (herää helpommin juostessa). Voi olla, että kuopus heräsikin vartin kuluttua, aloitti nimittäin liikehdinnän, mutta kun pipo oli silmillä, en nähnyt olivatko ne auki vai eivät. Päätin juosta kunnes huuto alkaa päästäkseni mahdollisimman nopeasti kotiin, mutta huutoa ei kuulunut, joten epäilen, että oli kuitenkin liikehdinnästä huolimatta unessa. Vajaan kilometrin päässä kotoa laitoin aurinkosuojan esikoisen pyynnöstä takaisin ja korjasin samalla pikkuneidin pipon, jolloin toki heräsi viimeistään. Tyytyväisinä olivat kärryissä vielä loppumatkan. Voi, että tuli hyvä fiilis! Lauantai meni lepäillessä ja sunnuntaina ulkoilutin taas maastopyörää.

Yhteislenkki kisakaveri J:n kanssa

Äiti treenaa taas tai ainakin hyvin pian

Tarkoitus on ollut jo monet kerrat kirjoittaa, mutta odottelin aina sitä aikaa, jolloin olisin treenannut vähän enemmän. Yli vuosihan siinä sitten meni, joskin ihan vielä ei voi oikein kunnon treenaamisesta puhua, mutta edes jotain sinne päin. Sitä ennen lyhyt yhteenveto siitä mitä on tapahtunut sitten viime kirjoituksen:

Vain muutamaa päivää ennen toukokuisia Maastomittelöitä sain tietää olevani vihdoinkin taas raskaana. Koska takana oli jo useamman viikon flunssa, olin ehtinyt vaihtaa ilmoittautumiseni kisasarjasta kuntosarjaan (noin 20 km pyöräily+10 km juoksu). Päätin osallistua ja ottaa vain vähän kevyemmin, nautiskellen kivasta kisasta. Jo muutaman kilometrin jälkeen olikin hidastettava kisafiiliksen nostattamaa vauhtia, sillä keuhkot ”huusivat hoosiannaa”. Pyöräilyn polkuosuudella (noin 5 km) jopa KÄVELIN ne pätkät joita en pystynyt/uskaltanut polkea. Juoksuosuudellakin vierähti tovi jos toinenkin ja se olikin siihen astisen elämäni hitain kymppi, mutta olin silti iloinen, että osallistuin. Tämän jälkeen ehdin vielä seuraavalla viikolla käymään pumpissa, mutta sitten se alkoi, nimittäin ”aamupahoinvointi”.

Aamut alkoivat oksentamisella (lähinnä kyllä ilmaa ja vähän jotain nestettä), mutta huono olo oli ympärivuorokautista ja oksentelin toki myös muulloinkin. Kesäkuun alussa hölkkäsin vielä työkavereiden kanssa NiceRunin vitosen, mutta vähän sen jälkeen olo huononi niin paljon, etten yksinkertaisesti kyennyt enää muuhun kuin sinnittelemään päivästä toiseen.  Useimpina päivinä selvisin töihin asti (muutama päivä meni pahoinvointilääkkeen turvin), ämpäri oli mukana melkein koko ajan ja illat makoilin sohvalla. Pääasiassa söin marjakeittoja ja mehujäätelöä, painokin tippui, mutta selvisin kuitenkin ilman tiputusta, toisin kuin esikoista odottaessa. Olo oli välillä niin heikko, että jouduin valitsemaan sen välillä käynkö vessassa pissalla vai keittiössä hakemassa syötävää. Kun olo hetkeksi helpotti ja uskalsin nousta sohvalta istumaan, sain melko pian palata takaisin maakuuasentoon, ei siinä siis treenailtua tullut. Ei tullut edes liikuttua.

Riippukeinussa oli edes melkein siedettävää...

Heinäkuun puolessa välissä pahin vaihe oli ohi ja aloitin pikkuhiljaa liikkumisen. Aluksi perheen kanssa korkeasaaressa kävellen (saatoin nojata rattaisiin), sitten työnsin esikoisen rattaita keskuspuiston ”ankkalammelle” (oksensin vain kerran matkan aikana) ja niin edelleen. Kun olo oli kutakuinkin normaali, aloitin vihdoin säännöllisen pumpissa käynnin. Se olikin ainoa laji mitä pystyin tekemään läpi raskauden (vika kerta 2 päivää ennen kuopuksen syntymää). Juoksemassa kävin muistaakseni elokuussa kerran ja sitten hölkkäilin hyvässä seurassa Espoon rantakympin syyskuussa. Juokseminen vaan tuntui niin älyttömän epämukavalta (ei kivuliaalta, mutta kamalalta), että päätin lopettaa sen kokonaan siihen kertaan. Pyöräilyäkin yritin, mutta sekin loppui jo alkusyksystä epämukavuuden takia (kun esikoista odottaessa pyöräilin vielä ainakin kuukautta ennen la:aa). Jonkun kerran kävin kävelyllä, mutta ei sekään kovin mukavalta tuntunut. Lisäksi olin aloittanut opinnot syksyllä, joten kun esikoinen vihdoin illalla nukahti, alkoi yleensä tenttiin tms. luku, enkä millään enää sen jälkeen jaksanut treenata. Niinpä oli kunto melkoisen huono juniorin syntyessä.

Synnytys meni todella hyvin ja sen puolesta olisin voinut lenkkeillä vaikka ”heti seuraavana päivänä”. Lupasin kuitenkin itselleni, että ensimmäiset 3 kuukautta saisin olla vaatimatta itseltäni mitään ja keskittyä vain selviämiseen (veikkasin, että kuopuksellakin olisi refluksitauti, joten ensimmäiset kuukaudet tulisivat todennäköisesti olemaan helvettiä). No kyllähän meillä huudettiin, onneksi vain tällä kertaa tiesimme edes mistä on kyse ja mitä voimme asialle tehdä. Jo 6.5-viikon iässä kipuhuudot loppuivat (eivätkä ne koskaan onneksi niin pahoja edes olleet kuin esikoisen aikaan) ja niinpä liikkuminen alkoi pikkuhiljaa houkuttelemaan. Ensimmäinen lenkki kesti vartin ja oli raskas kuin mikä, mutta jo kolmannella kerralla jaksoin raahustaa yli puoli tuntia (ja matka oli pidempi kuin ekalla kerralla;) ). Edelleen tuli kyllä liikuttua todella harvakseltaan ja esimerkiksi huono keli oli hyvä syy (täh?!) olla treenaamatta. Vaunukävelyt eivät juuri houkutelleet myöskään, koska kuopus saattoi herätä vaikka vartin unien jälkeen ja huutaa sen jälkeen aina siihen saakka kunnes tissi oli taas suussa. Sekään ei asiaa helpottanut, että vaikka kipuhuudot olivatkin ohi, meni illat alakertaa kiertäessä ja huutavaa väsynyttä (ei maidon takaisinnousujen takia saanut unenpäästä kiinni) vauvaa kanniskellessa. Koskaan ei tiennyt kuinka raskas ilta oli edessä (ja päivätkin usein menivät kanniskellessa) joten ei tehnyt mieli ”hukata kaikkia voimia” treenaamalla.

Chariotin juoksu/pyöräilykärryihin hankittiin noin pari kuukautta sitten vauvan istuin, joka on ihan huippu, koska vauva on siinä niin pystyssä, ettei nousut pääse niin helposti vaivaamaan. Vähitellen elämä on muutenkin helpottanut ja kuopus nukkuu nykyisin kolmet päiväunet, jotka useimmiten kestävät noin tunnin (30-100 min). Olen nyt reilun kuukauden verran hyödyntänyt noita kärryjä käymällä kävelyllä kummatkin tytöt mukana. Aluksi kävin muutaman kerran viikossa, mutta nyt jo muutamien viikkojen ajan lähes päivittäin. Viikonloppuisin miehen ollessa kotona olen toki käynyt yksiksenikin treenaamassa, lähinnä pyörällä. Jonkun kerran on myös tullut juostua vaunulenkeillä, mutta siitä ja pyöräilystä lisää myöhemmin.