Kisaraportti: Sandis Trail 2018

On muuten kumma, kuinka kovasti kaipaa juoksemista silloin, kun se ei ole mahdollista. Olen pitkin viikkoa haaveillut mm. pitkästä polkujuoksusta, eikä vetojenkaan tekeminen ole kuulostanut vastenmieleiseltä. Nilkan taittumista edeltävältä ajalta en muista montaakaan kertaa, jolloin olisin näin kovasti kaivannut juoksulenkille...Palataanpa nyt kuitenkin siihen juoksuun, jossa tuo nilkkani venähti.

Viime viikon lauantaina heräsin melko pirteänä ja valmiina kevään ns. päätavoitteeseen. Aamulla jännitti eniten se, pääsenkö autolla Santahaminaan perille, sinne kun oli ajettava melkein Helsingin läpi. Selvisin kuitenkin matkasta ja olin ajoissa perillä. Tein kerrankin suunnittelemani alkuverryttelyt suunnitelmien mukaan eli kevyttä hölkkää, muutamia vetoja, polvennostoja yms ja näiden päälle hieman venyttelyä. Nestettäkin olin litkinyt säännöllisesti, päivä kun osoittautui huomattavasti lämpimämmäksi kuin mitä säätiedotukset olivat luvanneet. Hieman pohdiskelin, josko olisi sittenkin pitänyt ottaa mukaan oma juomareppu/liivi, mutta rauhoittelin itseäni sillä, että juomaa olisi järjestäjien tarjoamana saatavilla jossain ennen 9 km kierroksen puoltaväliä, kierrosten välissä 9 km:n kohdalla ja vielä ennen toisen kierroksen puoltaväliä. Juomareppu/liivi (kuten muuten gps:kin) olivat kotona, joten vaihtoehtoja ei oikeasti juuri ollut. Juotavia geelejä otin juoksuun mukaan kaksi kappaletta, joten lisäenergiaa ja samalla hieman nestettä oli kuitenkin tarjolla juoksun aikana haluamassani vaiheessa.

Kilpailussa oli yhteensä reilu parisensataa juoksijaa, joista suurin osa oli juoksemassa yhtä kierrosta ja reilu enemmistö miehiä. Jättäydyin siksi lähdössä hieman taaemmaksi, joten ensimmäiset minuutit kuluivat jonotellessa, mutta melko pian pääsin juoksemaan ihan sellaista vauhtia, kuin itse halusin. Heti reitin alussa oli muutamia jyrkähköjä, joskin lyhyitä, nelivetonousuja sekä pitkähkö pätkä pehmeää santaa sisältäen mm. hypyn juoksuhaudan yli. Olo tuntui ihan hyvältä, mutta juoksusta puuttui jo heti alusta sellainen lennokkuus, mitä oli ollut kuukausi takaperin juostussa Espoon Polkujuoksussa.

Sandis Trailillä 9.6.2018 (Kuva: @liikup #sandistrail).

Parin ensimmäisen kilometrin jälkeen (gps oli tosiaan kotona, joten tämä perustuu puhtaasti arvioon) alkoi kisan teknisesti vaikein osuus. Reitti kulki pitkin Santahaminan rantakallioita läpi lukuisien kivikkojen, joissa oma vauhtini hidastui selkeästi, vaikka pystyinkin pääasiassa juoksemaan. Rantakallio-osuuden jälkeen pääsimme metsäisemmälle pätkälle, jossa hetken aikaa juostiin melko normaalia metsäpolkua pitkin. Loivassa alamäessä tunsin yht’äkkiä vasemman nilkkani muljahtavan ja samalla siihen iski kova kipu. Astahdin muutaman askeleen polulta sivuun ja jäin selvittelemään nilkan tilannetta. Samalla oli kehotettava takana tulleita juoksijoita jatkamaan matkaa, tiesin kuitenkin selviäväni omin voimin maaliin, vaikka linkkaamalla. Muistan ajatelleeni, että se oli sitten tässä. Kipu oli sen verran kova ja selvästi erilainen kuin yleensä nilkkojeni muljahdellessa. Normaalistihan pystyn aina välittömästi jatkamaan matkaa ja kipu hellittää heti muutaman minuutin sisällä, nyt jalka ei kestänyt aluksi ollenkaan astumista. Hetken aikaa odoteltuani lähdin linkuttamaan eteenpäin. Pian huomasin, että jalalla pystyi astumaan ja vähän ajan päästä pystyin jo juoksemaankin. Matka siis jatkui, vaikka samalla päässä pyöri ajatukset keskeyttämisestä, lopettamisesta heti ensimmäisen kierroksen jälkeen sekä siitä, kuinka monta muuta kisaa jäisi tämän takia kesällä käymättä.    

Kierroksen loppuosa oli teknisesti todella helppoa eli kuivaa kangasmetsää sekä jonkinlaista latupohjaa/pururataa. Yritin pitää tehoja yllä, mutta juoksu tuntui kyllä todella tahmealta eikä lennokkuudesta ollut tietoakaan. Kisan varsinaiset sotilasesteet osuivat myös tälle osuudelle, mutta niistä vain helpoimmat oli sisällytetty reitille, joten minäkin selvisin. Toki muureilta alas tullessa varoin hieman normaaliakin enemmän, koska en uskaltanut laittaa painoani kokonaan vasemman jalan varaan.

Reitin toisella kierrokselle lähtiessä hörppäsin pari mukillista vettä, kuuma kun oli. Tämä yhdessä edellisen kierroksen loppupuolella nautitun geelin kanssa ei ehkä ollut ihan paras yhditelmä, sillä vatsani muuttui palloksi, joka teki juoksusta entistäkin tukalampaa. Lisäksi veto oli ihan totaalisen lopussa, mikä oli mukavaa kun jäljellä oli kuitenkin vielä toiset 9 km. Yritin jatkaa sinnikkäästi eteenpäin ja toivoin juoksun jossain vaiheessa helpottavan. Yritin myös muistuttaa itseäni siitä, että edellisissä vetotreeneissäkin oli treenejä, joissa juoksu ei tuntenut kulkevan ja aika silti oli ollut ihan hyvä. Toki enemmän takana oli niitä treenejä, kun ei kulkenut fiiliksen eikä myöskään kellon mukaan, mutta tähän en juostessa takertunut. Jo ennen rantakallio-osuutta tulin ohitetuksi useampaa otteeseen ja sain todeta vauhtini olevan todella hidas. Ihan kuin olisin ollut jollain sunnuntaipitkiksellä, enkä suinkaan kevään päätavoitetta juoksemassa. Ei vaan kuitenkaan irronnut. ”Puolivälin” juomapisteellä hörppäsin hieman vettä ja kaadoin yhden mukillisen päähäni. Se tuntui mukavalta, mutta juoksu oli ja pysyi tahmeana.

Kivikosta lähtien juoksin yhdessä jonkun mukavan miehen seurassa, välillä menin edellä ja sitten tulin taas ohitetuksi ja toisin päin. Vaihdoimme muutaman sanan siellä täällä ja tsemppasimme toisiamme, kummallakaan kun ei tainnut olla mikään paras päivä. Nilkan pyörähtämisen olin jo melkein unohtanut (tuntui se toki yhä), kunnes se pyörähti uudelleen. Olin tietysti arvannut, että pyörähtäminen oli erittäin todennäköistä, vammautunut nilkka kestää vääntöä tervettä vähemmän, mutta jotenkin olin jo ehtinyt unohtaa tämän mahdollisuuden. Juoksemaan pystyin kuitenkin yhä, joten jatkoin matkaa. Reitti oli mukavasti myös muistissa, joten matkan hupenemisen pystyi huomaamaan, vaikkei gps mukana ollutkaan ja se auttoi jaksamaan. Reitin helpon loppuosuuden juoksin hieman reippaammin, mutten kuitenkaan reippaasti. Lopulta maalikin tuli esiin ja sain lopettaa juoksemisen. Olo oli sen verran hämmentynyt, että unohdin katsoa maalissa aikaa. Jälkikäteen selvisi, että olin kuluttanut matkaan 2 h 8 min (2:07:57) eli vauhti oli hieman päälle 7 min/km, mikä on paljon, etenkin kun reitti sisälsi pitkät pätkät helposti juostavaa alustaa. Sijoitus oli 8/15 (suurin osa naisista oli juossut 9 km matkan, siksi meitä oli näin vähän) ja voittajalle hävisin lähes puolituntia.

Valmiina Venloihin (16.6.2018).

En oikein vieläkään ymmärrä, miksi juoksu kulki niin huonosti. Nilkan venähdettyä katosi varmasti myös iso osa halusta yrittää tosissaan, mutta ei se juoksu ollut kulkenut siihenkään asti, joten venähdys ei yksin selitä epäonnistunutta suoritustani. Valmistelutkin olivat menneet ihan kelvollisesti, joten ainoan selkeän suoritustani häiritsevän tekijän löydän lämpötilasta. Olen aina sietänyt kuumuutta todella heikosti (siis todella), mutta en jotenkin jaksaisi uskoa senkään olevan ainoa syy. No, näin kuitenkin kävi ja nyt harmittaa eniten se, etten nilkan takia tiedä, milloin pääsen ottamaan revanssia. Nilkkaan oli ilmestynyt mustelma lauantai-iltaan mennessä ja sunnuntaina turvotus oli levinnyt myös nilkan sisäsyrjälle sekä jalkaterän päälle. Keskiviikko oli ensimmäinen päivä, kun huomasin pieniä paranemisen merkkejä, joskin nilkka on yhä aamuisin herätessä arka. Eilen kävin kuitenkin nilkka teipattuna hölkkäämässä Venloissa, joten ehkä tästä vielä päästään kunnolla joku päivä (miel. pian) juoksemaankin.         

Väsymystä ilmassa

Elin siinä kuvitelmassa, että olen treenannut ihan mukavasti oksennustaudista toivuttuani, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna määrät näyttävät aika pieniltä tai ainakin treenit kovin tavoitteettomilta. Ensimmäinen oksennustaudin jälkeinen viikko painottui näemmä crossfittiin, jossa kävin tiistain ja keskiviikon lisäksi lauantaina. Taisin sentään mennä salille pyörällä, mikä hieman kasvatti treenimäärää. Lauantaina poljin lisäksi hieman extralenkkiä palatessani salilta polkujen kautta. Maanantain sekä torstain pidin treenittöminä, mutta perjantaina juoksin kilometrin vetoja ja sunnuntaina viikon pitkiksen (~reilu 2 h). Kilometrin vetoja tein yhteensä 10 kappaletta ja niiden välillä kävelin 200 metriä palautuakseni, välillä hitaammin (~2 min) ja välillä vielä hitaammin (~4 min). Vedoissa tuntui etteivät jalat oikein tulleet mukana, vaikka omasta mielestäni tein ihan hyvin töitä. Vauhdit vaihtelivat nopeimmasta 4’38 min/km (viimeinen veto ja tasaisella alustalla) vedosta hitaimpaan 5’17 min/km (kuudes veto, lähinnä ylämäkeen). Juoksin vedot keskuspuiston hiekkateillä, joten siihen nähden nopeudet olivat ihan ok, vaikka voisihan sitä toivoa juoksevansa jo vähän nopeamminkin. Lenkkiin meni kokonaisuudessaan aikaa 1 h 50 min ja kilometrejä kertyi 15.7 km. Yhteensä treenaattua tuli tuon viikon aikana joku yhdeksän tuntia, mutta juoksua olisi saanut olla enemmän.

Maisemat polkupitkiksellä sunnuntaina 20.5.2018 Sorlammen kohdalla

Seuraavan viikon aloitin lepopäivällä. Tiistaina kävin pyörällä salilla tekemässä crossfit-treenin ja keskiviikkona juoksin noin tunnin polkujuoksulenkin (8.5 km), jossa ylämäet vedin täysillä. Alunperin olin suunnitellut keskiviikolle vähän tehokkaampaa treeniä, mutten yksinkertaisesti vain jaksanut, ylämäissä oli ihan tarpeeksi tekemistä. Lenkki toimikin lähinnä hyvänä polkujuoksutekniikkatreeninä ylämäkien osalta, muutoinhan lähinnä laahustin eteenpäin. Torstaina oli viikon toinen lepopäivä, mikä tuli todella tarpeeseen, sillä olin tosiaan väsynyt. Kävin vielä sen verran ylikierroksilla, etten esim. pystynyt nukkumaan päiväunia. Yleensä pystyn nukkumaan päikkäreitä melkein missä ja milloin vain, mutta nyt en nukahtanut, vaikka kuinka yritin. Silmät ristissä opiskelu taas oli todella hidasta, mikä teki aikatavoitteissa pysymisestä entistä haastavampaa. Perjantaille olin suunnitellut tehokasta juoksua sekä crossfit-treeniä (kuten itseasiassa edellisellekin perjantaille), mutta en saanut esseetä riittävän ajoissa valmiiksi. Lopulta ehdin juuri ja juuri juoksemaan reilun tunnin verran (lähdin kahdeksan aikaan illalla), josta tv-reipasta juoksin 48 min (loppuverryttelyksi kävelin kaupan kautta kotiin). Pyrin juoksemaan mahdollisimman kovilla tehoilla ja silti vauhti oli vain 5’18 min/km. Aika kaukana puolimaratonin vauhtitavoitteesta, joskin juoksin tämän reippaan hiekkatiellä enkä asfaltilla. 

Lauantaina oli Crossfit8000:n kesäpäivät, joissa treeniä sai leikkimielisen kisailun muodossa. Osaltani tämä jäi kuitenkin sen verran vähäiseksi, että tein kisailun jälkeen hieman omatoimista lihaskuntotreeniä. Olin suunnitellut pitkää treeniä kummallekin viikonlopun päivälle, mutta lauantai jäi kyllä vähän aiottua kevyemmäksi lisätreenistä huolimatta. Sunnuntaille olin suunnitellut pyöräilyn ja juoksun yhdistelmää, mutta lähdimme aamusta koko perhe uimaan (lilluttelemaan, ei treenaamaan) ja sen jälkeen iski niin armoton väsymys, että vaihdoin treenivuoroni miehen kanssa. Niinpä mies lähti päiväsaikaan treenaamaan ja minä menin päiväunille lasten kanssa. Illalla kävimme ystäväperheen luona Viikissä ja palatessamme mies jätti minut Malmin kohdalla Kehä I:n varteen, josta sitten juoksin kotiin. Kuvittelin matkan olevan kutakuinkin 15 km ja kun juoksu tuntui ihan mukavalle, päätin juosta vähän suunniteltua reippaammin. Jossain vähän ennen Leppävaaraa tajusin joutuvani juoksemaan about puolimaratonin verran, sillä kilometrejä oli takana jo 13 ja matkaa kotiin jäljellä reilusti enemmän kuin kaksi. Lopulta kilometrejä kertyi 2h 10 min aikana yhteensä 22 kappaletta ja keskivauhdiksi tuli 5’54 min/km. Kello taisi olla jotain kymmenen illalla, kun vihdoin olin kotona, mutta tulipahan tehtyä ihan hyvä treeni, vaikka suunnitelmat muuttuivatkin. Yhteensä viikon aikana kertyi treenitunteja reilut 5.5 h plus lauantain crossfit treenit, joiden pituutta liian vaikea arvioida. 

Opinto- ja työkiireet jatkuivat vielä toissaviikolla, joten treenisuunnitelmien jatkuva muuttuminen tai puuttuminen leimasi myös ko. viikkoa. Maanantaina oli pidettävä treenitön päivä, koska treenaaminen olisi ollut mahdollista vasta lasten mentyä nukkumaan ja taisin käyttää senkin ajan tenttiin lukemiseen. Tiistaina poljin taas klo 20 alkavalle crossfit-tunnille ja stressasin jo mielessäni seuraavan päivän ohjelmaa. Aamulle oli suunnitteilla tutustumiskäynti yhden kurssin puitteissa ja illalle saman kurssin kaksi lyhyttä tenttiä. Osa tenttialueesta oli vielä lukematta, joten tutustumiskäynnin jälkeinen aika oli varattava lukemiseen. Viimeinen tentti loppuisi klo 18.45 ja silloin olisi miehen vuoro lähteä treenaamaan. Näin ollen pääsisin itse treenaamaan joskus kahdeksan jälkeen. Illalla treenaaminen sopii kyllä tällaiselle iltavirkulle, mutta lähes tauottoman päivän perään se ei kuulostanut houkuttelevalta. Crossfitistä palatessani teinkin päätöksen jättää keskiviikkona treenit väliin, olkoonkin, että edellinen treenitön oli ollut vasta edellisenä päivänä. Päätös tarkoitti tietysti treenipainotteista loppuviikkoa, mutta helpotuksen tunne oli silti valtava; oli ihanaa ajatella, ettei tarvinnut jaksaa suorittaa yhtään mitään sen jälkeen, kun saa tentit tehtyä. Keskiviikko menikin sitten melko lailla suunnitellusti ja illalla teki melkein mieli juhlia, kun pahin kiire vihdoin helpotti.

Metsä oli niin lumoavan kaunis polkiessani illalla kotiin crossfitistä (29.5), että oli pakko pysähtyä kuvaamaan.

Pitää ehkä tarkentaa vielä sen verran, että alunperin suunnittelin keskiviikolle tehokkaampaa juoksutreeniä, mikä vaatii aina hieman tsemppaamista. Tämä on huomattavasti helpompaa silloin, kun päivään ei kohdistu kovin montaa muuta vaatimusta. Torstaina olikin siksi mainio päivä lähteä juoksemaan noita suunniteltuja vetoja. Hölkkäilin läheiselle Kasavuoren pururadalle ja juoksin siellä yhteensä kolmesti kyseisen pururadan ympäri niin kovaa, kuin sillä hetkellä jaksoin. Kierrosten (~2.3 km) välillä palauttelin kunnolla (3-4 min), ensin polviin nojaillen ja sitten kävellen. Juoksu tuntui melko tahmealta, eikä jaloissa oikein tuntunut olevan voimaa. Vauhdit olivat kuitenkin ihan hyvät (5'04; 5'06 ja 5'01 min/km) ja vastasivat viime syksynä samassa paikassa juoksemieni 2 km vetojen nopeimpia vetoja. Vetojen jälkeen totesin kellon olevan jo sen verran paljon, että hölkkäilin suoraan lapsia hakemaan. Treenin kokonaiskestoksi tuli 1h 13 min ja kilometrejä kertyi 11.3 km.

Perjantaina polkaisin jälleen crossfit-treeneihin (painonnostotunti) ja lauantaina hölkkäilin meiltä pienen kierron kautta Oittaalle, jossa muu perhe jo nautti rannalla olemisesta. Vaikka lenkki olikin lyhyt (~50 min), olin sen verran kuumissani, että lenkin päätteeksi oli ihanaa pulahtaa vilpoisaan veteen hetkeksi lillumaan. Alunperin oli tietysti ollut tarkoitus tehdä vähän pidempi treeni, mutta esikoisen eskarin kevätjuhla alkoi aamu-unisen kannalta hävyttömän aikaisin ja kesti vielä niin pitkään, että veto oli totaalisesti poissa siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt lähteä treenaamaan. Sunnuntaina nukuimmekin koko perhe pitkään ja otimme aamun rennosti. Mies lähti juosten suunnistamaan joskus kymmenen maissa ja me muut menimme perässä autolla. Ehdimme juuri perille miehen juostessa maaliin, joten pääsinkin lähes samantien omalle radalleni juoksentelemaan. Suunnistus sujui yllättävän hyvin eli en pummannut ihan joka ikistä rastia. Toki olimme Espoon keskuspuistossa, joten minulla oli ns. kotikenttäetu, mutta niin oli viime syksynäkin, jolloin vietin 3 km radalla reippaasti yli tunnin...Suunnistuksen jälkeen hölkkäilin vielä vajaan puolituntisen poluilla ja lähdin sitten juoksemaan kohti J:n kotia, jonne muu perhe oli mennyt jo edeltä. Kuumuudesta ja väsymyksestä huolimatta sain hieman nostettua tehoja, joten treenin (yht. 1 h 42 min) viimeiset noin 10 minuuttia juoksin 5'13min/km vauhdilla. Viimeiselle tehoviikolle ennen kevään päätavoitetta tulikin sitten treeniä hieman alle 7 h.

Viime viikon otin kevyesti tavoitteenani olla mahdollisimman hyvässä vedossa lauantaina Sandis Traililla. Aloitin viikon lepopäivällä, mutta tiistaina kävimme J:n kanssa yhdessä rasteilla eli J suunnisti ja minä roikuin perässä karttaa välillä vilkuillen. Tästä treenistä tuli "hieman" suunniteltua pidempi, kun lähdimmekin 9 km radalle 5-7 km:n sijaan ja olin sentään mennyt paikan päällekin pyörällä (yht. ~2.5 h treeniä), mutta kivaa oli. Keskiviikkona juoksin 40 min lenkin, jonka keskimmäiset 20 min koostuivat minuutin vedoista minuutin palautuksilla. Torstaina oli vuorossa viikon toinen lepopäivä ja perjantaina kävin juoksemassa vain puolen tunnin kevyen lenkin, joka sisälsi kaksi 3 min vetoa (5'12 ja 5'02 min/km). Sandis Trail ei kuitenkaan kulkenut niin kuin olisin toivonut (ei jotenkin vain irronnut) ja lisäksi onnistuin rikkomaan vasemman nilkkani (tällä hetkellä molemmin puolin turvotusta). Olo on vähintäänkin hämmentynyt ja harmittaa todella paljon, jos en tästä pian toivu treenikuntoon. Kisasta enemmän, kunhan kykenen ketutukseltani siitä kirjoittamaan (itse tapahtuma oli kyllä onnistunut).

Kisasuunnitelmia

Pientä kiirettä pitänyt viime aikoina sekä opintojen että töiden tiimoilta, joten kirjoittelut ovat hetkeksi jääneet vähemmälle. Sain kuitenkin tehtyä kokonaista kaksi ilmoittautumista kilpailuihin, joten pientä innostusta on ilmassa ja treenimotivaatiokin on pysynyt kohtalaisen korkealla ajan vähyydestä huolimatta. Tavoitteenanihan oli alunperin pyrkiä juoksemaan tänä keväänä uusi ennätys puolimaratonilla, mutta sopivan kisan löytäminen osoittautui hankalaksi. Olin jo melkein päättänyt mennä Helsinki Half Maratonille 9.6, mutta kilpailun aikainen ajankohta (startti yhdeksän maissa aamulla) vaivasi koko ajan niin paljon, ettei ilmoittautumishaluja oikein ollut. Kolmisen viikkoa sitten bongasin ilmoituksen polkujuoksukisasta, joka juostaan samaisena päivänä kuin HHM, mutta muutamaa tuntia myöhemmin. Sen jälkeen kysymys kuuluikin: Juostako puolimaraton keskellä kaupunkia ilman realistisia mahdollisuuksia ennätyksen tekoon vaiko hieman seikkailullisempi polkujuoksukisa maastossa, jonne ei yleensä pääse juoksemaan (Santahaminan sotilasalue)? Huomasin jälkimmäisen vaihtoehdon kiinnostavan huomattavasti enemmän, joten sinnepä siis.

Ja kun nyt olin päässyt vauhtiin, niin laitoinpa ilmoittautumisen vielä Marski Challengeen, joka kisataan Hämeenlinnassa 7.7. Kyseessä siis multisport-kisa, jossa pyöräilyn, juoksun, melonnan ja questien parissa saa viettää noin 4-6 tuntia ihan omasta kunnosta ja miehen suunnistustaidoista riippuen. Ilmo lähti siis sekasarjaan, sillä saimme miehen kanssa äitini suostumaan lastenvahdiksi kyseisen reissun ajaksi. Äidilläni on samana päivänä vielä syntymäpäivä, joten mikäpä sitä olisikaan mukavampi tapa juhlia vuosien karttumista...

Ihanaa maastopyöräilyyn soveltuvaa polkua Kuusankoski MTB:n reitin varrelta (kuva otettu sunnuntaina 13.5.2018).

Loppukesällekin on jo muutama kisa kaavailtuna, mutta lopulliset päätökset ja sitä myöten ilmoittautumiset, vielä toistaiseksi tekemättä. Tosin olen osallistumassa tänä vuonna (ainakin näillä näkymin) myös Jukolan Venloihin (16.6), sillä J:n edustamassa seurassa oli vielä vikassa ilmoitetussa joukkueessa paikkoja vapaana. Jukola on vihdoinkin taas niin mukavan lähellä (Lahden Hollolassa), että olisihan se sääli olla osallistumatta (siitäkin huolimatta, etten edelleenkään osaa suunnistaa). Näillä siis mennään ainakin hetken aikaa. Treenipäiväkirja viimeisen kolmen viikon ajalta on tulossa jossain vaiheessa, nyt on kevennetty viikko, jos sitä vaikka sitten lauantaina jaksaisi Santiksessa juosta.

Viime kevääseen nähden tämä kevät on sisältänyt poikkeuksellisen vähän kisoja. Isona syynä tietenkin se, etten saanut ilmoittauduttua ajoissa esim. Bodom Trailille, mikä liittynee osin kiinnostuksen puutteeseen ja toisaalta ehkä hieman myös kisajännityksen kartteluun. Jo käydyn Espoon PolkujuoksuKisan (raportti täällä) ja ylihuomenna olevan Sandis Trailin lisäksi olin kyllä päättänyt osallistua myös Kuusankoski MTB & Kuusankoski Trail-yhdistelmään. Kävi kuitenkin niin, että oksennustauti vei voiton, enkä ehtinyt paranemaan riittävän hyvään kuntoon kyseiseen päivään (Helatorstai) mennessä (en ollut edes treenikunnossa). Koska olimme kuitenkin jo matkustaneet anoppini luo Kuusankoskelle, kävin kisaa seuraavana päivänä polkemassa kevyesti kisamaastossa. Reittiä olin katsellut hieman kartasta ja löysinkin sen varrelle helposti. Sattuipa vielä niin hyvä tuuri, että kyseisessä kohdassa oli maastopyöränsä kanssa joku nuorempi herrasmies, joka tarjoutui esittelemään reittiä minulle. Tämähän sopi paremmin kuin hyvin, sillä en takuulla olisi omin neuvoin pysynyt reitillä (kaikkia reittimerkkejä ei esim. enää ollut maastossa). Reitti oli kyllä uskomattoman mukavaa ajettavaa (ja ajoinkin sen heti sunnuntaina uudestaan), joten ehkä sitten ensi vuonna paremmalla tuurilla sairastelujen suhteen...

Mäki joka ei ota loppuakseen. Tätä ei ilmeisesti ajeta kokonaan Kuusankoski MTB:ssä, mutta treenaillessa kävin polkaisemassa ihan vain rääkätäkseni itseäni.