Viime viikonloppu vietettiin Kuusankoskella lasten mummun
luona rentoutuen. Lauantaina pääsimme pitkästä aikaa mieheni kanssa yhdessä lenkille (kiitos
mummun, joka toimi lastenvahtina). Päätimme juosta Korialle ja takaisin
latupohjaa pitkin, joten edessä oli noin kahden tunnin lenkki. Korian reitti on
todella tasainen, mutta alusta vaihtelee asfaltista miellyttävään hiekkapohjaan
ja kivikosta pehmeään santaan. Koska vetoköysi on teillä tietämättömillä, piti
vähän soveltaa, jotta kummallakaan ei menisi hermot yhdessä juoksemiseen. Otin
henkilökohtaiseksi tavoitteeksi jaksaa vähintään PK2:lla ja mielellään jopa
vauhtikestävyysalueella eli toisin sanoen samoilla tehoilla kuin maratoninkin,
jos yhtään olo sen sallii. Tällöin mieheni voisi (ainakin toivottavasti) juosta
kevyesti, mutta kuitenkin juosta (vs. kävellä/kävellä takaperin).
Heti alkumatkasta alkoi jälleen naurattamaan meidän täysin
eritahtiset askeleemme. Päätinkin siksi kokeilla hetken ajan miltä tuntuu
juosta samaan tahtiin mieheni kanssa; melkein kuin olisi loikkatreeniä tehnyt.
Omat tikittävät askeleeni eivät myöskään olleet miehelleni kovin mieluisia,
joten pysyimme lesteissämme. Reippaahkon vauhdin (~5’35 min/km) ylläpito tuntui
kohtuullisen helpolta, etenkin, kun se miehenikin mielestä oli ihan sopiva.
Korialle saavuttuamme lähdimme kiertämään paikallista kuntopolkua, jossa
pääsimme kiipeämään lenkin ainokaista mäkeä ylös. Tosin tämä mäki piti kiivetä
myös paluumatkalla (eli muutaman sadan metrin jälkeen) toisesta suunnasta,
mutta pakko todeta reitti ehkä tasaisimmaksi koskaan juoksemakseni. Kilometrejä
oli tässä vaiheessa reilut 10 ja jalkapohjien kipu alkoi voimistua, mutta
juoksu tuntui yhä rennolta. Muutaman kilometrin jälkeen kokeilin nostaa vauhtia
ja sekin tuntui ihan hyvältä, joten jatkoimme tällä reippaammalla vauhdilla
(~5’16 min/km). Vaikka olin jo selvästi omalla vauhtikestävyysalueellani (enkä
suinkaan ihan sen alalaidalla), pystyin pitämään vauhtia yllä melko kevyesti.
Tätä tosin helpotti kovasti se, kun mieheni totesi joutuvansa juoksemaan
normaalia peruskestävyyslenkkiään reippaammin. Suunnittelin mielessäni
juoksevani näin kunnes mittarissa on 21.1 km (l. puolimaratonin verran), mutta
kun mies 20 km kohdalla ehdotti, että hidastaisimme jo, jotta ehtisimme palauttelemaan,
oli todella helppo tiputtaa vauhtia (kumma). Viimeinen 1.1 km hölkkäiltiinkin
sitten kevyesti, mutta puolimaraton taittui silti alle kahden tunnin (1 h 58 min
eli keskivauhti 5’35 min/km); fiilis oli aika mahtava.
Lihaskuntotreenit olivat edessä sunnuntaina, joskin vedin ne
taas kevyellä linjalla eli juoksulenkin päälle hieman loikkia, kyykkyhyppyjä,
punnerruksia, vatsoja ja alaselkää. Lenkillä viihdyin 55 minuuttia ja
lihaskuntoon käytin noin puoli tuntia. Ohjelmassa lihaskuntoa taisi olla kahtena
päivänä viikossa ja jos tarkkoja ollaan niin tämähän tuli täyteen, sillä
itseasiassa tein vähän keskivartalon liikkeitä myös maanantaina juoksemani
hölkän jälkeen. Pikkaisen alkaa salitreenit kyllä jo pelottamaan, sillä on
varmaan aika todennäköistä, etten sellaisten jälkeen kykene liikkumaan
muutamaan päivään. No, onneksi niitä ei nyt hetkeen ole edessä ja crossfitin
alkuunkin on vielä muutama viikko.
 |
| Kuva 1. Synkkään Syysunelmaan valmistautumista eli reitin hahmottelua kartalle |
Tämän viikon on tarkoitus olla kevyt viikko (jos edellisestä
tosin voi enää keventää...). Tyttöjen hoitopäivien ajan on ollut ohjelmaa (töitä
tai opintoja) joka päivä maanantaista keskiviikkoon, joten treenimahdollisuudet
ovat jääneet iltoihin. Alkuviikkoon olin suunnitellut pitkähköä pyörälenkkiä, mutta
maanantai hurahti ohi ja tiistaikin pyörätreenien osalta. Oli lähellä etteivät treenit
jääneet tiistaina(kin) kokonaan välistä, mutta onnekseni ystäväni H innostui
lähtemään kanssani portaita kipuamaan. Vatvoimme pitkään miten portaille
menisimme, mutta Kirkkojärven tulviminen (lyhyin juoksureitti poissa käytöstä)
ja lamppujen akkujen tyhjyys (ei voinut pyöräillä) ratkaisivat asian lopulta
autoilun voitoksi. Tavoitteenani on, että lähtisin treenaamaan aina omin voimin
(l. autolla ajelut minimiin), joten jatkossa on suunniteltava treenit paremmin
etukäteen (esim. laitettava lamppujen akut ajoissa lataukseen...).
Sen lisäksi, että mietin
treenin järkevyyttä oman väsymyksen (silmiä mm. särki) ja yleisen olotilan
(aavistuksen flunssainen) takia, Kauniaisten
laskettelurinteen pimeys toi oman negatiivisen lisäsäväyksensä tilanteeseen.
Huomasimme portaiden vieressä valotolpat, mutta syystä tai toisesta ne eivät
olleet päällä. Tähänkään en ollut valmistautunut (yllätys, yllätys), joten
lamppuja ei ollut mukana (ja mitäpä niillä ilman täysiä akkuja) eli treeni oli
tehtävä pimeässä. Tässä vaiheessa teki todella kovasti mieli ”lyödä hanskat
tiskiin”, mutta onneksi en ollut liikenteessä yksin, joten en kehdannut.
Olin jo edellisen porrastreenin jälkeen päättänyt, että
seuraavalla kerralla tekisin jotain muutakin, kuin hölkkäilisin portaat ylös x
kertaa, joten hahmottelin mielessäni nopeasti suunnitelman: 2 x kävellen ylös,
2 x hölkkäillen ylös, 2 x reippaammin hölkkäillen puoleen väliin ja sama setti
uudelleen, jos aikaa riittää. Pienen alkuhölkkäilyn ja kevyiden venyttelyjen jälkeen
lähdimme yhtämatkaa kävelemään portaita ylöspäin. Tämä osottautui yllättävän
helpoksi tehtäväksi (näkemisen puolesta, ei fysiikan), mutta alaspäin meno
olikin sitten kokonaan toinen juttu. Alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä kuten
edellisilläkin kerroilla eli metsäpolkua pitkin alas, mutta jalassa oli
sileäpohjaiset lenkkarit ja metsä näytti pilkkopimeältä, joten poluilla
liukastelu ei yhtään houkutellut. Portaat tuntuivat turvallisemmilta, vaikka syvyyden
hahmottaminen osoittautui niissä vaikeaksi. Lopulta tulin alas pitäen kaiteesta
kiinni lähes koko ajan ja askeltaen useimmat portaat niin, että kummatkin jalat
kävivät jokaisella portaalla. Tämä oli sekä hidasta, että mitä ilmeisimmin
(päätellen pohkeiden tärinästä) ei kovinkaan palauttavaa. Vaikka todella teki
mieli palata autolle, päätimme jatkaa ainakin jonkin aikaa.
Heti ensimmäisten
ylös hölkkäilyjen jälkeen oli selvää etten todellakaan ollut parhaassa vedossa,
sillä oli todella vaikeaa jaksaa ylös asti, vaikka edellisellä kerralla
hölkkäsin ylös viidesti ja silloin sentään olin tullut paikalle juosten. Sain
kuitenkin jotenkuten ensimmäisen setin tehtyä ja päätin tehdä toisesta setistä
neljä ensimmäistä vetoa eli jättää puoleen väliin nousut tekemättä. Jälleen
kerran hölkäten tehdyt vedot olivat haastavia, sillä jo puolessa välissä
rinnettä olisin ollut valmis lopettamaan. Katse oli pidettävä alhaalla, jottei
nähnyt kuinka paljon portaita vielä oli kiivettävänä (ja toisaalta, jotta ylipäätään
näki mihin oli astumassa). Viimeisen vedon jälkeen treeniä oli kasassa tunnin
verran (josta noin 10 minuttia lämmittelyä yms.) ja oli aika palata kotiin.
Venyttelyt jäivät tietenkin välistä ja niinpä pohkeet ovat yhä näin
tortai-iltana täysin pumpissa. Huomenna on vuorossa 50 km
juoksua/kävelyä/rämpimistä Synkässä Syysunelmassa, joten tämä ilta menee
pohkeita rullaillessa. Kävin kyllä äsken polkemassa vähän (~1.5 h) rantaraitilla,
mutta eilen väsymys voitti treenaamisen, joten vähiin jäävät treenikerrat tällä(kin)
viikolla.
 |
| Kuva 2. Rastipiste numero z eli "sauvakävely.vihertää.vetimet" |
Synkkään Syysunelmaan pitäisi jotenkin varmaan valmistautua,
mutta veto on ollut niin totaalisesti poissa tällä viikolla, etten iltaisin ole
jaksanut tehdä mitään extraa. Mies on onneksi hankkinut meille kartan (mapant.fi-sivustoa
hyödyntäen) ja selvittänyt ”hieman erikoisten” rastikoodien avulla rastipisteiden
paikat (esim. ”sauvakävely.vihertää.vetimet”
on koodi rastille, joka sijaitsee lähellä uimarantaa [Kuva 2]). Huomenna olemme onneksi kumpikin syyslomalla, joten ehdimme hyvin
tekemään kaikenlaista säätöä (esim. ostamaan tarvikkeet uutta vetoköyttä
varten). Tänään on tarkoitus vielä saada reittisuunnitelma valmiiksi, mutta
sitä ennen on lämmitettävä vähän glögiä (ja venyteltävä ne pohkeet).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti