Back in business

Sairastamani flunssa oli kyllä todella sitkeää laatua. Jos ei crossfitin perusleiri olisi alkanut viime viikon maanantaina, olisin todennäköisesti aloittanut treenaamisen vasta viime viikonloppuna, sen verran pitkään kesti toipuminen. En kuitenkaan halunnut jäädä kurssin opeista paitsi, joten menin paikalle heti ensimmäisenä kurssipäivänä. Tiesin etukäteen, että tärkein asia kurssilla on oppia tekniikoita, joten tarkoituksenani oli tehdä tekniikkaharjoitukset kunnolla ja himmailla muuten. Tämä sujui aina siihen asti hyvin, kunnes tuli tunnin viimeinen harjoitus eli metcon (metabolic conditioning). Kyseessä siis ns. kuntopiiri, joka tähän asti kurssilla on tehty aina aikaa vastaan (kesto noin 5-10 min). Parini teki treenin ensin ja yritin koko sen ajan vakuuttaa itselleni, että voin hyvin jättää treenin tekemättä tai tehdä sen todella kevyesti. Siinä vaiheessa kun kello lähti käymään meille seuraaville, haihtui kuitenkin kaikki järki päästä ja tein treenin huomattavasti kovemmilla sykkeillä kuin olisi pitänyt. Tämä kostautui melkoisella yskinnällä kotiin päästyäni. Ihme kyllä olin kuitenkin terveenä vielä seuraavana päivänä ja pääsin treeneihin keskiviikkona ja perjantainakin. Keskiviikon crossfit-treeni meni hyvin samalla tavalla kuin maanantainakin, mutta perjantaina jaksoin jo hiukan paremmin eikä metcon-harjoituskaan tuntunut enää ihan niin järjettömältä, vaikken edelleenkään ihan täysillä sitä pystynyt tekemään. 

Crossfit on ollut melko lailla sitä mitä olin odottanutkin. Konsepti on hyvin samankaltainen kuin esim. crosstraining treeni lähisalillani. Näitä oli kuitenkin tarjolla niin harvoin, etten päässyt treeneihin edes kerta viikkoon. Crossfit-treeneihin onkin ollut todella kiva mennä; valmentajat vaikuttavat erittäin ammattitaitoisilta ja treeneissä pääsee sopivasti pois omalta mukavuusalueelta. Lisäksi joka kerta oppii jotain uutta eri tekniikoista (parasta). Kun vielä peruskunto palaisi flunssaa edeltävälle taholle, voisi alkaa haastamaan itseään täysillä; sitä odotellessa...

Tiistai, torstai ja lauantai menivät treenittöminä, koska yskin vielä jonkin verran, eikä siksi ollut hirveää hinkua lenkille. Olin kuitenkin suunnitellut aloittavani normaalit treenit viikonloppuna, joten sunnuntaina päätin lähteä polkemaan. Koska isänpäivälahja omalle isälleni oli vielä viemättä, päätin polkea kirkkonummelle ja takaisin. Lähdin liikkeelle noin varttia vaille kaksitoista ja kotona oli tarkoitus olla kahdelta, koska olimme menossa koko perheen voimin kaupunginteatteriin katsomaan Peppiä klo 15.30. Lähdin liikkeelle maastopyörällä, koska cyclon kumi on edelleen vaihtamatta (ja uusi ulkokumikin on vielä ostamatta). Poljin Kirkkonummea kohti mahdollisimman paljon hiekkateitä käyttäen ja niinpä huomasin noin kilometrin päässä vanhempieni kotitalosta kuluttaneeni matkaan jo tunnin verran aikaa (saatoin ehkä eksyäkin hieman, muttei siitä sen enempää). Muutama sekunti tämän jälkeen huomasin lisäksi, että etupyöräni on lähes tyhjä. Sain poljettua vielä ehkä noin viisi metriä ja sen jälkeen meno loppui kuin seinään. Kumin vaihtovälineet olivat kyllä repussa, mutta koska perillä odotti lämmin autotalli, päätin jatkaa matkaa juosten. Olin vielä ihan pyöräilyn alussa onnistunut kastelemaan molemmat jalkani hieman isommassa lätäkössä (täällä yhä vähän tulvii), kun en laiskuuttani jaksanut kiertää sitä ja niinpä jalkani olivat ihan jäässä. Juoksu mukavasti lämmitti jalat, mutta vei toki vähän enemmän aikaa. Perillä kaivoin repusta lasten tekemät piirrustukset ja lahjan isälleni, kiskoin märät sukat jaloista ja laitoin tilalle äitini kutomat villasukat (ihanan lämpimät), sitten syöksyin autotalliin kumia vaihtamaan. Isäni tuli onneksi avuksi ja niinpä olin taas pyörän päällä klo 13.15.

Muistelin pyöräilleeni suorinta reittiä kotiin joskus noin 50 minuutissa, joten ajattelin 45 minuutin riittävän, jos ei nyt todennäköisesti niin ainakin mahdollisesti. Kevyen pk-lenkin sijaan huristelin takaisin niin kovaa kuin jaksoin, mikä ei sitten osoittautunut kovin nopeaksi, sillä aikaa kului kuitenkin se 50 minuuttia ja jouduimme hylkäämään junavaihtoehdon. Onneksi mies oli lasten kanssa valmiina ja pellillä odotti vielä muutama haalea nakki sekä koppuraisia ranskalaisia, joten ihan tyhjin vatsoinkaan ei teatteriin tarvinnut lähteä. Klo 14.40 istuimme autossa ja loppuilta sujui ihan suunnitelmien mukaan. Treeniä kertyi viikon aikana vähän ja sekin oli hieman vääränlaista (turhan kovilla tehoilla), mutta sainpahan edes aloitettua.