Yök vaan, sanon minä

Sunnuntain kisan jälkeen olisin melkein kaivannut lepopäivää, mutta koska lauantai oli jo ollut sellainen ja sunnuntain kisakin oli tarkoitettu vain astetta kovemmaksi treeniksi, oli maanantaina pyrittävä tekemään edes jotain. Sää oli kaunis, joten päätin ulkoiluttaa hieman maastopyörääni ja testata, ovatko Nuuksion puolelle menevät hiekkatiet (latupohjat) jo sulia. Matkaan lähdin sen verran myöhään, että aikaa oli käytettävissä vain 1.5 h, jotta miehelläkin olisi mahdollisuus treeniin. Pyöräilin perinteistä reittiäni Pirttimäelle nautiskellen keväisestä luonnosta ja pyöräilyn helppoudesta. Olin sen verran fiiliksissä etten tajunnut ajoissa (enkä muistanut), ettei reittiin kulu puoltatoista tuntia. Havahtuessani tähän jossain Ikean kohdilla, totesin ettei yhtään huvita lähteä tekemään extralenkkiä, joten treeni jäi vähän lyhyeksi (~1h 15 min). 

Kuopuksen sunnuntaina alkanut oksennustauti aiheutti sen, että jouduimme osaltamme perumaan vappupäivälle suunnitellun brunssin ystävien luona. Vaikka tämä toki harmitti, antoi se mahdollisuuden vastata J:n vappupäivän ehdotukseen yhteislenkistä myöntävästi. Niinpä heräsin melko iloisin mielin tiistaina, siitäkin huolimatta, että sääennuste lupasi juoksun ajaksi sadetta. Kuopuksella oli yhä vielä vähän lämpöä, vaikka viimeinen oksennus oli tullut joskus sunnuntai-iltana. Oma mahani tuntui hieman oudolta ja oli tuntunut siltä jo oikeastaan sunnuntai-aamusta lähtien. Ajattelin kuitenkin, että syynä oli todennäköisesti kisasta villiintynyt refluksi, joskin tiedostin toki, että vatsatautikin oli varsin mahdollinen syyllinen epämukavaan oloon. Meidän oli tarkoitus tavata keskuspuistossa klo 11 ja olin suunnitellut lähteväni liikkeelle jo puolelta. Närästys oli kuitenkin sen verran voimakasta, että pötköttelin patjalla vielä melkein puolelta, jolloin nousin vihdoin ylös ja kiskoin juoksukamat päälleni. Kuopus oli aamulla piirtänyt kasvoilleni hienot hiiren viikset (kuten esikoinen heille molemmille), joten pukeuduin mustiin vaatteisiin ja laitoin vielä kengännauhan hännäksi housuihin roikkumaan sekä hiukset korviksi kahdelle pikku nutturalle. Sitten lähdin jolkottelemaan kohti keskuspuistoa.

Kevyttä hölkkäilyä "vappu-hiirenä". Tässä vaiheessa tosin olivat jo viikset pyyhkiytyneet naamalta hikeä pyyhkiessä ja musta takki pistetty reppuun.

Matkan aikana epämukava tunne vatsassa vähän helpotti ja juoksu tuntui melko hyvältä. Tapaamispaikkamme sijaitsi onneksi sen verran lähellä, etten myöhästynyt kuin muutamalla minuutilla. Se luvattu sade ehti loppua ennen yhteistä osuuttamme ja niinpä siirsin vettähylkivän takkini reppuun ennen kuin jatkoimme matkaa yhdessä. J ehdotti, että juoksisimme yhdessä sunnuntaisen kisan polkuja, mikä sopi paremmin kuin hyvin, olihan se kiva päästä kertaamaan reittiä. Aika kului taas höpötellessä vauhdikkaasti ja oli todella mukava juosta yhdessä keväisen vihreässä ja sateen raikkaassa metsässä. Tai oli aina siihen asti, kunnes J:n jalka lipesi liukkaalla kalliolla. Sen verran pahasti pääsi J:n nilkka rytäkässä vääntymään, että J joutui toteamaan sen hetkisen matkan riittävän ja edessä olevan paluu kotiin. Kävelimme yhdessä polulta kuntopolulle, josta jatkoimme juosten suoraan Olarin Steinerkoulua kohti. J jatkoi siitä vielä kotiinsa ja minä palasin etsimään kisareittiä siitä kohden, mihin olimme J:n kanssa jääneet. Kyseinen reitin osuus on juuri sitä aluetta, jossa en juuri ole yksikseni poluilla juossut, joten melkoista eessun taassun juoksua jouduin tekemään reittiä etsiessäni. Asiaa ei yhtään auttanut se, että olin tuolla pätkällä juossut Lynx-asuisen naisen perässä kiinnittämättä juuri huomiota reittiin. Mikään pakkohan ei toki olisi ollut reittiä etsiä, mutta jotenkin en osannut sitä lopettaa, kun olin kerran aloittanut. Kuvitellessani juoksevani maalin suuntaan löysin itseni yht’äkkiä kohdasta jonka tiesin kuuluvan reitin alkupuolelle. Siinä vaiheessa päätin luovuttaa loppureitin etsinnän ja jatkoin matkaa eteenpäin. Olimme J:n kanssa aloittaneet juoksun reitin juomapisteen kohdalta ja sinne asti juoksentelin reittiä pitkin, joskin välillä ehkä hieman eri kohdista, kun muisti ei tosiaan kunnolla pelittänyt. Aikaa juoksuun kului lähes kolme tuntia, vaikka matkaa kertyikin vain 20 km. 

Keskiviikkona pidin lepopäivän, mutta torstaille olin suunnitellut tehokasta juoksua pyramidi-treenin muodossa (500, 1000, 1500, 2000, 2000, 1500, 1000, 500 m), se kun oli edellisenä viikkona jäänyt Espoon Polkujuoksukisan takia tekemättä. Hetken jo näytti siltä, että treeni jää väliin tälläkin viikolla, sillä mies oli vuorostaan napannut vatsataudin itselleen. Mies ei kuitenkaan joutunut oksentamaan ja totesikin selviävänsä lenkkini ajan, kunhan vain saa makoilla sohvalla. Istutin siis lapset siihen miehen viereen sohvalle ipadia katsomaan ja väsäsin iltapalat valmiiksi, sitten lähdin juoksemaan. Juoksu kulki ihan mukavan tuntuisesti, joskin jouduin varsinkin pidemmissä vedoissa välillä muistuttamaan itseäni, että oli tarkoitus juosta tehokkaasti. Jälkikäteisanalyysi (Taulukko 1) paljastaa vetojen olleen pyramidin molemmin puolin hyvin samanvauhtisia (pl. jälkimmäinen 500 metrin veto). Tämä lienee positiivinen asia, sillä tarkoitus ei ollut säästellä pyramidin jälkimmäistä osuutta varten. Sen sijaan en ole ihan varma siitä, pitäisikö olla tyytyväinen vauhteihin sinällään. Tein saman treenin viime syksynä Jyväskylässä ja olen silloin juossut pyramidin jälkimmäisellä puoliskolla selvästi nopeammin kuin nyt. Toki juoksin nyt ensimmäisen osion nopeammin kuin syksyllä Jyväskylässä ja tällä kertaa alla oli hiekkatie asfaltin sijaan, mutta silti...

                               Taulukko 1. Vauhdit pyramidilla 3.9.2017 ja 3.5.2018

Crossfit jäi alkuviikosta osaltani vapun vapaiden ja kauniiden ilmojen jalkoihin, joten perjantaina halusin ehdottomasti päästä salille. Tarjolla oli tempaustreeniä, joten matkaaminen pyörällä vaikutti sopivalle lisätreenille. Vatvoin kyllä koko lähtemisen kanssa, koska olo oli päivän aikana tuntunut ajoittain todella huonolta, mutta toisaalta ero edellisen päivän oloon ei ollut kummoinen. Treenit menivät ihan hyvin, mutta kun kävin kotona treenin jälkeen lämpimässä suihkussa, tunsin melkoista heikotusta. Tästä ei sitten mennytkään kuin joku tunti, kun jo halailin ämpäriä. Lauantaina olo oli jo selvästi parempi, vaikka todella voimaton. Sunnuntaina jaksoin lähteä muun perheen mukana metsäretkelle, mutta maanantai-aamuna heräsin hiestä märkänä ja sitten sainkin istua puoli päivää pöntöllä. Torstai oli ensimmäinen päivä, kun pystyin syömään täysin normaalisti eikä ripulia enää tullut. Perjantaina eli viikon kuluttua oksentamisesta pääsin ensimmäistä kertaa treenaamaan, joskin kävin vain kevyesti maastopyöräilemässä. Perjantai oli myös ensimmäinen päivä kahteen viikkoon, kun mitään vatsakipuja/närästystä ei ollut (ja se päivä, jolloin esikoinen sairastui). Itseasiassa vasta kun oireet hävisivät, tajusin miten epänormaalilta vatsassani oli tuntunut jo jonkin aikaa. Jotenkin oireet alkoivat niin salakavalasti etten osannut enää tehdä eroa normaalin ja epänormaalin olon välillä. Täytyypä siis todeta, että oli aikamoinen tauti. Tämän kevään kolmas vatsapöpö meidän perheessä, mutta ensimmäinen, johon sairastuimme kaikki. Siitä kun ensimmäinen sairastui, kului yli kaksi viikkoa, että viimeisinkin oli terve.Tällä viikolla olemme koko perhe palanneet takaisin normaaliin arkeen. En tiedä onko syynä helle vai vetikö pöpö kunnon pohjille, mutta melkoisen tahmeaa on ollut treenaaminen tällä viikolla. Siitä lisää myöhemmin.