Kisaraportti: Himos Extreme 26 km

Himos trail (18.8.2018) sujui osaltani melko lailla odotuksieni mukaisesti. Vaikka aamulla sää vaikutti mukavan viileältä, ehti lämpötila nousta ennen starttia yli kahdenkymmenen. Lämmönsietokykyni on useaan otteeseen testattu ja huonoksi todettu, joten en edes kuvitellut lähteväni tavoittelemaan mitään muuta kuin hyvää treeniä. Tätä päätöstä tuki toki vahvasti -ei niin optimaalinen- valmistautumiseni kyseiseen tapahtumaan.

Kisa-aamu kulki kaikin puolin hyvin; aamupala meni alas ja koko konkkaronkka oli autossa lähes ajallaan. Huristelimme koko perheen voimin Himokselle ystäväperheemme mökille, jonne lapset jäivät kilpailun ajaksi hoitoon. Kilpailuun osallistuva ystävämme oli vielä hakenut kilpailunumeromme valmiiksi, joten minkään sortin kiirettä ei ehtinyt syntyä (joskus näin). Noin puoli tuntia ennen starttia ajoimme kisakeskukseen, jossa ehdin vielä tehdä lyhyen lämmittelyhölkän ennen starttia.

Alun loivaa nousua (kuva: Jani Sompi).

Ensimmäiset 1.7 km kiivettiin rinnettä ylöspäin. Pyrin hölkkäämään mahdollisimman paljon ja niinpä ohittelin useita kävelyyn siirtyneitä juoksijoita. Jyrkimmät kohdat toki kävelin itsekin. 1.7 km kohdalla lähdettiin laskemaan rinnettä alaspäin, jolloin tulin vaihteeksi itse moneen kertaan ohitetuksi. Omasta mielestäni en ihan hirveästi hissutellut, vaikka hieman toki nilkkaa varoinkin, mutta ilmeisesti olin kuitenkin todella hidas. Ennen ensimmäistä huoltoa (4.9 km) oli tiukka ylämäki, johon järjestäjät olivatkin laittaneet kyltin ”Nousu 100 m, nauti hapoista”. "Yllättäen" siirryin tässä kohden kävelyyn. Juoksu kuitenkin maittoi melko hyvin aina 7.8 km kohdalle, jonka jälkeen havahduin huomaamaan, etten ollut vielä taittanut matkasta edes kolmasosaa, vaikka askel alkoi painamaan. Kuuluisa ”nelivetonousu” sujui kuitenkin ihan kohtalaisen hyvin (pääsin ylös), mutta toinen huoltopiste (13.0 km) ei oikein tuntunut lähestyvän ollenkaan. Jossain tässä kohden alkoi olla vaikeuksia myös pään kanssa, se kun muistutteli, että matkaa maaliin oli vielä puolet jäljellä.

Sen verran jyrkkä nousu (ehkä hieman 1.7 km jälkeen?), että yleensä gasellimaisen kevyesti askeltava miehenikin on nähtävästi joutunut siirtymään kävelyyn (kuva: Jani Sompi).

Himos Extremen ensimmäiset noin 12 km. Nautinnollinen "nelivetonousu" merkattu pinkillä nuolella.

Reitti kävi kisakeskuksessa 15.7 km kohdalla, mikä tarkoitti mukavaa laskettelua rinnettä alaspäin. Toki sen jälkeen oli heti kivuttava ylöspäin, mutta mitäpä ”pienistä”. Kolmas huoltopiste (17.6 km) tuli vastaan yllättävän nopeasti. Tämän jälkeen onnistuin poikkeamaan reitiltä hetkeksi, mikä reittimerkintöjen tiheyden puolesta vaikuttaa suorastaan ihmeeltä. Tuijottelin aina ajoittain reittikarttaa jakaakseni matkaa sopiviksi etapeiksi ja nähdäkseni paljonko matkaa seuraavalle merkkipaalulle on. Ilmeisesti tuijottelin sitä jossain välissä hieman liian pitkään, sillä havahduin siihen, etten nähnyt yhtään reittimerkkiä edessäni. Käännös ympäri ja siellähän ne menivät vähän alempana oikealla. Onneksi kyse oli vain paristakymmenestä metristä, niin en ehtinyt vaipua minkään sortin epätoivoon. Vaivuin siihen kyllä hetkeä myöhemmin, kun jäljellä olevia kilometrejä osoittavat kyltit tulivat näkyviin: Kun olin omasta mielestäni juossut kaksi kilometriä seitsemää kilometriä ilmoittavan kyltin jälkeen, tuli vastaan kuuden kilometrin kyltti. Koko loppumatka kului samanlaisissa tunnelmissa; jokainen kilometri tuntui paljon kilometriä pidemmältä. Tulin ohitetuksikin ainakin kolmen naisen toimesta ennen viimeistä huoltoa (21.8 km), mutten kunnolla jaksanut edes välittää asiasta. Olin sekä liian väsynyt että liikkeellä turhan vähäisellä kilpailumielellä. Kun jäljellä oli vielä noin kilometrin verran matkaa, kuulin takaani lähestyviä askelia. Odotin kuitenkin turhaan ohitusta, sen sijaan kuulin hetken päästä, kuinka takanani kaaduttiin. Käännyin tietysti ympäri, mutta sain kuulla, ettei apuani tarvittu ja jatkoimmekin molemmat matkaa juosten. Maalin tullessa näkyviin päätin että ohittelut saivat nyt olla siinä ja annoin palaa sen verran, mitä jaloista lähti. Loppuaika oli 3:44’53 eli ei kovin kummoinen, mutta olosuhteet huomioiden ihan ok.

Tasaista ja kevyttä (n. 7.8 km kohdalla), kuten ilmeestä näkee (kuva: Jani Sompi).

Himos Extremen viimeiset noin 12 km.

Huolimatta siitä, että olin lähtenyt kisaan varustautuneena noin 2 litralla mehua ja hörpin vettä huoltopisteillä melkoisia määriä (sen lisäksi, että kaadoin sitä päähäni), oli jano todella valtava maaliin päästyäni. Onneksi palvelu pelasi myös maalissa mitä parhaiten ja juotavaa sai heti kun sitä kykeni ottamaan. Loppuilta kului ystäviemme mökillä loistavasta seurasta ja ihanasta ruoasta nauttien. Lapsemmekin olivat viihtyneet niin hyvin, että kuopus kutsuu yhä mökkiporukan isovanhempia "mummiksi" ja "papaksi". Ehkäpä siis ensi vuonna uudestaan, jospa vaikka sääkin olisi vähän perinteisempi kesäsää...