sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Ei ihan paras startti uudelle vuodelle


Vuosi vaihtui meillä perinteisissä tunnelmissa eli sairastellen. Tällä kertaa iski vatsatauti ja laskeskelin, että se olikin viides sellainen meidän perheessä vuoden 2018 aikana. Itse sairastin niistä neljä, joskin tämä viimeinen oli omalta osaltani melkoisen kevyt versio siinä mielessä, että tauti oireili vain etovana olona ja hurjana väsymyksenä. Valitettavasti vain kärsin samanaikaisesti vasemman jalan osalta hermokivuista, mikä esti tehokkaasti liiallisen nukkumisen. Kuin kirsikkana kakun päällä, matkustimme juuri sinä päivänä, kun tauti iski minuun (pari päivää ennen vuoden vaihdetta), takaisin kotiimme anoppini luota. Itseasiassa huono-olo ei varsinaisesti vaivannut, pahinta oli hermosärky, joka teki tuosta reilun puolentoista tunnin matkasta ihan helvetillisen. Olisin mieluummin ollut vaikka synnyttämässä (siihen on sentään tarjolla epiduraalia yms.).

Jerikonmäen portaat Kirkkonummella. Aaton aattona hölkkäilimme miehen kanssa yhdessä kevyen lenkin pakkasessa ja kävimme samalla testaamassa ko. portaat.
Tuo hermosärky alkoi lauantaina ja veikkailin sen alkuperäksi pari päivää aiemmin tekemiäni kyykkyjä sekä jumissa olevan selän omakätistä hoitamista. Ne kyykytkin itseasiassa tein silloin, kun selkä jo oli jumissa, joten liikkeet tuskin olivat kovin puhtaita. Olisin myös todellakin voinut jättää jatkuvan venyttelyn ja selän hieromisen treeniä seuranneena päivänä edes vähän vähemmälle. Kun nimittäin viikkoa myöhemmin kävin ihan oikealla hierojalla, totesi hän, että olin hieronut itselleni mustelman. Hyvä minä! Pari päivää meni niin, että lähinnä makoilin, kun en vatsataudin takia oikein jaksanut liikkuakaan. Kun sitten uuden vuoden aattona pääsin hieman kävelemään, helpotti kipu jalassa ihan aavistuksen. Olin googlettamisen lopputuloksena päätellyt, että olin todennäköisesti onnistunut hankkimaan itselleni jälleen kerran välilevyn pullistuman, joka minulta on itseasiassa leikattu jo kerran, noin kymmenisin vuotta sitten. Toki toivoin, että kyse olisi vain pahasta lihasjumista, joka painaa hermoa, mutta kovasti oireisto kuulosti ja muistutti ko. diagnoosia. Luin kuitenkin myös, että liikunta tekee pelkästään hyvää, joten sitäpä siis ja niinpä pyrin kävelemään mahdollisimman paljon (l. en toki suinkaan syöksynyt salille). Vaikka vatsatauti meni osaltani ohi ilman oksentelua, meni melkein viikko, että kykenin syömään täysin normaalisti ja niinpä varsinainen treeni (esim. juoksu) ei oikein tuntunut mahdolliselta moneen päivään.

Taulukko 1. Joulua edeltävät kaksi viikkoa. Voimatreenien osalta eka viikko oli ns. lepoviikko (kevyemmät painot) ja jälkimmäinen oli viimeinen viikko, jolle nostin painoja: Maastavetoon ja takakyykkyyn lisäsin kumpaankin 5 kg (yht. 60 kg kummassakin), penkkipunnerrukseen 2 kg (yht. 37.5 kg) ja pystypunnerrusta yritin uudelleen 25 kg:lla. Sarjoja tein 5 ja toistoja 3-4 per sarja. 


10-16.12.2018
17-23.12.2018
Ma
Lepo
Lepo
Ti
Wod+ pyöräily (~2x20 min)
Lepo
Ke
Juoksu (51’26, 7.4 km, 6’59 min/km, 126)
+Wod
Juoksu (47’10, 7.4 km, 6’25 min/km, 140)
+Perusvoimatreeni 2+Wod
To
Lepo
Perusvoimatreeni 1+pyöräily (~2x20 min)
Pe
Lepo
 Lepo

La
Wod+Perusvoimatreeni 2(&3)+pyöräily (~2x20 min)
Wod+Perusvoimatreeni 3
Su
Fwod+ Perusvoimatreeni 1(&3)
Juoksu (1:09’20, 10.6 km, 6’31 min/km, 138)

Taulukko 2. Joulun ja loppiaisen väliset treenit. Eka viikko oli viimeinen voimatreeniviikko. Painot pysyivät samoina kuin edelliselläkin viikolla, mutta toistojen määrä nousi kuuteen. Maastavetotreenit jäivät tekemättä vasemman jalan kipeytymisen ja vatsataudin seurauksena. Normaalisti en merkkaa kävelyjä treeniksi, mutta olkoon ne tässä muistuttamassa, etten nyt aivan kylmiltäni rogaan lähtenyt.



24-30.12.2018
31.12.2018-6.1.2019
Ma
Lepo
Sairaana
Ti
Juoksu (1:06’39, 10.1 km, 6’36 min/km, 133)
Sairaana
Ke
Perusvoimatreeni 2
Sairaana
To
Perusvoimatreeni 1
Kävelyä
Pe
Hankikävely (2:03’14, 9.4 km, 13’07 min/km, 126)
Kävelyä
La
Sairaana
Kävelyä
Su
Sairaana
Loppiaisroga 2019 (~26 km, 6 h 50 min)

Loppiaisena (eli noin viikko kivun alkamisesta) olin vihdoin melko normaalissa olotilassa: Olin edellisenä päivänä syönyt täysin normaalisti ja hermokipukin oli hellittänyt todella selkeästi. Istuminen oli toki yhä tuskallista ja yöunien jälkeen vasemmassa jalassa tuntui kipua, mutta muutoin särky pysyi poissa. Niinpä siis suunta kohti Kirkkonummea ja Loppiaisrogaa 2019, jonne olimme J:n kanssa sopineet menevämme. J toki tiesi tilanteeni ja otimmekin tapahtuman ennen kaikkea hyvänä peruskestävyystreeninä. Sovimme myös, että mikäli yhtään siltä tuntuu (esim. selkä jumittaa, jalkaan alkaa särkeä tai J:n nilkka alkaa oireilemaan) jätämme homman kesken. Teimme myös reitin valinnan perinteiden vastaisesti eli lohkaisimme reitiltämme jo suunnitteluvaiheessa osan rasteista pois ja teimme reitistä sellaisen, että varmasti ehdimme kahdeksassa tunnissa maaliin. Normaalisti olen sekä J:n että mieheni kanssa suunnitellut reitin sellaiseksi, että tarvittaessa voi erinäisistä kohdista reitin varrella oikaista maaliin, mutta lähtökohtaisesti tavoitteena on napata ainakin suurin osa rasteista, jos ei ihan kaikkia.
Loppiaisrogan ratamestarit ovat mieltyneet mäkiin. Kuvassa J suuntaamassa niistä yhdelle.
Matkaan lähdimme hieman myöhässä, kun unohdin kompassani kassiin, mutta onneksi olimme treenimielessä liikkeellä. Ensimmäiset kilometrit menivät letkan perässä hissutellen, mikä ei todellakaan ollut hyvä yhdistelmä treenimeiningin kanssa; J nimittäin unohti lähes kokonaan, että olisi ollut ihan hyvä katsella sitä karttaa vähän tarkemmin. No emme me oikeasti tehneet kuin ihan pientä mutkaa, mutta siinä vaiheessa, kun minä joudun kertomaan, ettemme ole vielä oikeassa mäessä, on melko selvää, ettei J ole ihan normi suunnistusvireessä. Tuosta hetkestä se suunnistusvire sitten heräsi ja J suunnistikin oikeastaan koko loppureittimme täysin putkeen. Kun aikaa oli jäljellä vielä kaksi tuntia, olimme jo käyneet koko reittimme läpi. Niinpä suuntasimme suunnittelemallemme extra-lenkuralle, josta saimme haettua vielä muutamia pisteitä. Senkin jälkeen aikaa jäi vielä yli tunti, mutta varpaani olivat jo aivan sökönä ja polvitaipeita särki todella kovaa, joten olin täysin valmis suuntaamaan maaliin. Olimme myös suunnitelleet reitin niin, ettemme olisi kyenneet hakemaan enää kuin muutaman yksittäisen rastin (useamman rastin rypäs olisi ollut liian kaukana), joten eipä todellakaan houkutellut. Eikun maaliin ja saunomaan. Saunan jälkeen vielä ruokaa kisapaikan ruokalassa ja sitten hyvillä mielin takaisin kotiin. Tällä kertaa siis ”vain” joku 6 h 50 min reippailua, mutta ihan riittävä peruskestävyyskauden avaukseksi. Selkäkin tuntui kestävän, vaikka juoksimmekin tieosuudet ja hieman kovapohjaisemmat polut (metsässä oli jo tuolloin aika paljon lunta).    

Väsyneenä, mutta onnellisena Loppiaisrogan maalissa J:n kanssa.
Tuosta rogasta on nyt aikaa kolmisen viikkoa ja tällä hetkellä en aina edes muista ettei selkä ole ihan täysin kunnossa. Pitkään istuminen aiheuttaa yhä vasemmassa jalassa jonkinlaista tuntemusta (kireyttä lähinnä kai), mutta muutoin se tuntuu ihan normaalilta. Hierojalla olen käynyt viikottain ja se on selvästi joka kerta auttanut. Eniten olen hierotuttanut kylkiä ja pakaroita sekä hieman alaselkää (ei toki ihan rangan vierestä) ja ne ovatkin olleet aina ihan jumissa. En edelleenkään tiedä, menikö se välilevy vai oliko kyse jostain muusta, mutta eipä kai sillä niin väliä. Tärkeintä lienee, että oikeasti kuuntelisin, mitä kroppa sanoo. Voimatreenit olivat pitkään täysin tauolla, mutta nyt olen jo parin viikon ajan käynyt välillä wodeissa (siellä sentään aina joku valvoo tekemistä) ja hieman tehnyt penkkiä, leuanvetotreeniä, vatsoja ja pystypunnerruksia. Kyykkyjä enkä maastavetoa ole vielä uskaltautunut yrittämään ja seuraavan kerran teen niitä niin, että joku katsoo vierestä. Näin jälkikäteen on tietysti helppo sanoa, mutta mikä, siis mikä saa ihmisen (siis ainakin minut) jatkamaan silloin kun jo joku paikka jumittaa ja selvästi ilmoittelee, ettei kaikki ole kunnossa?!? Joululomalla tein voimatreenejä usein vielä ilman kunnon lämmittelyjä, kun menin useamman kerran treeneihin jollain kyydillä omien jalkojen sijaan ja lämmittelin sitten vain todella vähän aikaa. No oppia ikä kaikki.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti