sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Pakollinen tauko treeneistä


Kirjoitin viimeksi, että seuraavat kaksi viikkoa treenailen varmaan suurin piirtein samoin kuin kyseisellä kirjoitusviikolla. Näin tosiaan oli tarkoitus, mutta sitten lähes kaikkia esikoisen kavereita vaivannut flunssa iski meihinkin ja tämän viikon keskiviikosta lähtien ei ole paljoa tarvinnut treenailuja pohtia. Tai olen kyllä pohtinut ja paljonkin, mutta itse treenaaminen on pitänyt jättää välistä. Hetken jo toiveajattelin tosin, että ehkä tämän viikon lopussa pääsisin lenkille, mutta kun perjantaina oli jopa hieman lämpöä (yleensä ei ole koskaan), oli aika selvää, että sekin jää väliin. Se hyvä puoli tässä on, että olen pitkästä aikaa jaksanut panostaa vähän opintoihin ja teinpähän vielä muutaman ns. työjutunkin. Nyt kuitenkin jo kyllästyttää ja olisi ihana päästä tekemään edes jotain, mutta ei.

Viime viikon aikana ei tullut otettua kuvia, joten kuvituksena maisemaa tammikuussa tehdyn hiihtolenkin varrelta Kuusankoskelta (kuva otettu 13.1.2019).

Yhden viikon ehdin kuitenkin edellisen postauksen jälkeen treenailla normaalisti. Tuo viikko sisälsi kolme wodia, joista ensimmäiseen menin pientä kiertoreittiä pitkin juosten. Pahaksi onnekseni (tai miten sen nyt ottaa) törmäsin juuri wodin tehneeseen treenikaveri P:hen pukkarissa ja satuin kysymään, miten wodin metcon osuus oli mennyt. Metconissa oli nimittäin tiedossa vähemmän mukavalta kuulostavaa settiä: Ensimmäisen minuutin aikana yksi burpee ja 10 m juoksua, toisen aikana sama kahdesti jne. Aikaa 20 minuuttia ja mikäli jonkin minuutin aikana ei saa hommaa suoritettua, alkaa rundi alusta. No, P oli ehtinyt tekemään homman ajoissa 10 ensimmäisen minuutin aikana ja tehnyt sitten heti perään saman setin. Se kuulosti hurjalta suoritukselta. Kovasti vakuuttelin itselleni ettei minun tarvitse pystyä samaan, mutta tulihan siitä sellainen olo, että on pakko ainakin yrittää. Olin jo valmiiksi jännittänyt treeniä, mutta nyt olin lähes tulkoon kauhuissani. Kovatehoiset treenit kun ovat viime aikoina olleet aika vähissä, ajattelin noutajan tulevan melko pikaisesti sykkeiden noustua. 

Taulukko 1. Helmikuun alkupuolen treenit. Ensimmäisellä viikolla yhteensä noin 4 h juoksua, 1 h pyöräilyä ja 4 h lihaskuntoa (sis. wodit). Toisella viikolla noin 1 h pyöräilyä ja 1 h lihaskuntoa. 


4-10.2.2019
11-17.2.2019
Ma
Juoksu (0:57’09, 8.6 km, 6’41 min/km, 135)+wod
Pyörä (0:35’08, 8.2 km, 14.1 km/h, 120)+Wod
+pyörä (0:39’20, 8.3 km, 12.6 km/h, 118)
Ti
Lepo
Lepo
Ke
Pyörä (0:32’12, 8.2 km, 15.3 km/h, 125)+Wod+voima (vatsat&leuat)+pyörä (0:34’18, 8.2 km, 14.3 km/h, 123)
Flunssassa
To
Juoksu (1:30’04, 13.8 km, 6’32 min/km, 128)
Flunssassa
Pe
Wod+voima (leuat, vatsat, etukyykky, penkki- ja pystypunnerrus)
Flunssassa
La
Juoksu (1:30’22, 14.0 km, 6’27 min/km, 131)
Flunssassa
Su
Lepo
Flunssassa
 

Metconia ennen wodissa tehtiin alkuverkan jälkeen leuanvetotreeniä ja sitten olikin aika aloittaa illan vaativin osuus. Ensimmäiset viisi minuuttia sujuivat mukavasti; ei tarvinnut juosta kovaa ja aikaa jäi silti palautteluun. Yllättävän nopeasti alkoi kuitenkin tulemaan kiire ja muistelen, että kahdeksannen setin jälkeen ei palautteluun jäänyt kymmentä sekuntia enempää ja sykkeet tuntuivat huitelevan korkealla. Yhdeksäs minuutti tekikin sitten jo tiukkaa ja siitä oli lähes saman tein jatkettava kymmenenteen settiin. Ehdin kyllä juuri ja juuri saada kymmenennenkin valmiiksi, mutta sitten olinkin jo aikas poikki. Yhdettätoista en edes lähtenyt yrittämään, vaikka näin jälkikäteen (sohvalla mukavasti istuessa) tuntuu, että olisi todellakin pitänyt. Ei, että olisin päässyt sitä loppuun, mutta yrittäminen olisi tehnyt päälle hyvää. Nyt oli aloitettava homma alusta, eikä sekään kyllä yhtään houkutellut. Jotenkin sain kaikki kymmenen settiä revittyä itsestäni irti (kiitokset menevät varmaan P:lle ja kilpailuvietilleni), vaikka tiukkaa kyllä teki. Treenin jälkeen olin aivan loppu. Onnekseni sain samaan aikaan wodissa olleelta veljeltäni kyydin kotiin, joten ei tarvinnut ottaa enää ainoatakaan juoksuaskelta. Enpä kyllä olisi pystynytkään.

Kolmen wodin lisäksi sain itseni tuon viikon aikana jopa kaksi kertaa juoksemaan pidempää lenkkiä. Jälkimmäisen sain tehtyä lähinnä siksi, että se oli perheemme aikataulujen takia fiksuin tapa viettää aikaa: Juoksentelin noin puolitoista tuntia Espoon Suomenojan ympäristössä esikoisen kirmaillessa Super parkissa. Tsemppasin itseäni lenkin ajan ajatuksella hampurilaisesta, jonka kävin ostamassa lenkin loppupuolella. Se tuli todella tarpeeseen, jo ihan nälän takia, mutta etenkin, koska koko lenkin ajan taivaalta iski jotain räntää ikävästi nassuun (sen verran, että silmiä kirveli).

Ehdottomasti merkittävin liikunnallinen saavutus viikon aikana oli kuitenkin se, että sain tehtyä elämäni ensimmäisen leuanvedon!!! Keskiviikkoisen wodin jälkeen ajattelin pitkästä aikaa kokeilla leukaa ilman kumpparia ja yllätyksekseni sain itseni vedettyä ylös asti. Kaunista se ei ollut, eikä kyseessä myöskään ollut mikään puhdas raakaleuka, koska heijasin itseäni jaloilla, mutta silti ehdottomasti suurin edistysaskel pitkään aikaan. Yritin samaa perjantainakin wodin jälkeen, mutta silloin ei enää lähtenyt ja nyt tulee flunssan takia väkisinkin taukoa leuanvetotreeneistäkin (plääh). Lisää yllätyksiä oli kuitenkin luvassa, sillä samaisena perjantaina sain tehtyä 3x5 toes to baria, mikä oli huikeaa, kun ajattelee, että elämäni ensimmäisen toes to barin tein joulun aikaan. Nyt sitten vain odotellaan, että milloinkohan tämä yskä suvaitsisi häippäistä, alkaa vähitellen toden teolla harmittamaan...
      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti