Itsenäisyyspäivälle olin suunnitellut jotain kevyttä pitkää
kuten pyöräilyä, mutta suunnitelmat menivät aamulla uusiksi. Kuten edellisenä
iltana oli vähän huhuiltu, oli crossfitissa päivän treeninä 45 minuutin tiimi
AMRAP sisältäen 100 x vähän sitä sun tätä (mm. 100 burbeeta, 100 askelkyykkyä,
100 punnerrusta...), yhteensä 10 eri liikettä. Se kuulosti yksinkertaisesti
niin houkuttelevalta, että oli ihan pakko päästä osallistumaan. Tunnin
treenit kuulostivat kuitenkin liian lyhyiltä (kevyttä pitkää, kun olin
suunnitellut), joten niinpä menin treeneihin pyörällä. Treenin ideana oli siis
se, että yksi tiimin jäsen kerrallaan tekee tiettyä liikettä haluamansa määrän
ja sitten seuraava jäsen jatkaa jne, kunnes sata toistoa on kasassa, jonka jälkeen
voidaan siirtyä seuraavaan liikkeeseen. Tiimissä sai olla 2-3 jäsentä ja omassani
oli kaksi eli lisäkseni yksi samaan aikaan perusleirillä aloittaneista naisista.
Skaalasimme useimmat liikkeistä helpommiksi (l. mahdollisiksi) tekemällä esim. punnerrukset
boxia vasten ja hyväksymällä kaikki kuntopallolla kyykystä tehdyt seinään heitot (oikeasti vain tietylle korkeudelle yltävät hyväksytään), mutta
viimeinen liike (knees to elbows) jäi meiltä kuitenkin tekemättä ajan loppuessa
kesken. Treeni oli sen verran kestävyysominaisuuksia suosiva, että arvelisin
tehneeni useimmista liikkeistä yli 50 toistoa lukuunottamatta vatsoja, joita
parini teki takuulla minua enemmän. Treenin jälkeen oli aivan mieletömän hyvä
fiilis ja niinpä pyöräily takaisin kotiinkin sujui melkein lennokkaasti.
Koska olin viime viikolla tehnyt treenit sekä maanantaina,
tiistaina että keskiviikkona, oli torstaille ja perjantaille suunnitelmissa
lepoa. Perjantaina oli myös viimeinen päiväni työharjoittelussa, joten niinpä
palkitsin itseni suuntaamalla kohti ystäväni Annan hierontapöytää ja kylläpä
teki taas todella hyvää. Lauantaina aikaa treenaamiselle jäi vain reilu
tunti, koska illalle oli suunnitteilla uimahalliin meno lasten kanssa ja
aamupäivä meni muissa touhuissa (kun herää vasta yhdeksältä niin...). Miehen
treenien jälkeen lähdin juoksemaan kohti uimahallia muutaman kilometrin mutkan kautta. Päätin juosta
parin kilometrin lämmittelyn jälkeen vähän reippaammin, mikäli juoksu ei tuntuisi
siihen mennessä kovin raskaalta. Eihän se tuntunut ja niinpä juoksin lenkistä
reilut 8.5 km rennon reippaasti. Yhteensä juostua tuli noin 11.5 km ja aikaa siihen
kului 1 h 15 min. Koska gps ei ollut mukana, enkä ole ihan varma paljonko kello
oli aloittaessani reippaamman juoksu, jää reippaan osuuden vauhti villiksi
veikkaukseksi, mutta jotain 5 min 45 s km kenties. Tämä tarkoittaa sitä, että kilometrivauhti on hidastunut maratonia edeltävistä ajoista noin 15 sekunnilla eli paljon. Toki epätasaisempi alusta ja reilumpi vaatetus varmasti vaikuttivat vauhtiin, mutta juoksukuntokin on selvästi laskenut. Parannusta tuskin on luvassa ennen kuin jalka on täysin kunnossa ja juoksun osuus viikon treeneistä kasvaa tai vaihtoehtoisesti paino tippuu noin 5 kiloa. Ihmeitä odotellessa....
Minä ja Westendin portaat kauniissa suomalaisessa talvisäässä. |
Viikon viimeiselle päivälle olin sopinut yhteistreenit J:n
kanssa. Itselläni oli vuorossa viikon pisin treeni, joten menin J:n luokse
pyörällä (noin 30 min/suunta) ja sieltä juoksimme yhdessä Westendin portaille
porrastreeniä tekemään. Portaita oli ”vain” 100 kappaletta eli selvästi
vähemmän (noin puolet) kuin esimerkiksi Kauniaisissa. Tämä ei kuitenkaan ole
todellakaan mikään huono juttu, sillä lyhyemmällä matkalla on helpompi (ainakin
minulle) pitää reipasta rytmiä yllä ylös saakka. Tämä ei kuitenkaan ole todellakaan mikään huono juttu, sillä lyhyemmällä matkalla on helpompi (ainakin minulle) pitää reipasta rytmiä yllä ylös saakka. Mäen päällä oli kuitenkin aina tunne, että portaita oli ollut ihan riittävästi, sillä jokaisen vedon jälkeen hengästytti kunnolla ja parilla viimeisellä piti jopa hetken aikaa nojailla polviin. Portaat nousimme ylös yhteensä
10 kertaa ja alas menimme pääasiassa tiekiertoja pitkin, joskin muutaman kerran
palasimme alas portaita. Juostua tuli yhteensä tunnin verran ja matkaa kertyi
noin 7 km eli koko treenin kesto oli noin 2 h, hyvä treeni siis. Kaiken kaikkiaan viikon aikana oli yhteensä kolme crossfit-treeniä, 1 puhdas juoksutreeni, 1 yhdistelmä pyörää sekä juoksua ja 1 lyhyt pyöräsiirtymä. Tunteja kertyi yhteensä noin 7 eli ihan ok viikko, vaikka kieltämättä tunteja olisi pikku hiljaa hyvä saada viikkoihin muutama lisää.
Samat portaat toisesta suunnasta kuvattuina, juoksija vaihtunut (kuvassa J). |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti