Lomatreenailuja: Osa 1

Pakkanen ilmoitteli itsestään joulupäivänä ja kipusi Kuusankoskella jopa kuuteen asteeseen. Noin periaatteessa kai ihan normaali talvikeli, mutta tottuneena lähempänä nollaa pysyviin lukemiin, se vaikutti yht’äkkiä todella kylmältä. Vielä ei kuitenkaan ollut lepopäivän vuoro, joten jotain oli treenattava. Ladut eivät houkutelleet, koska netin mukaan niitä ei vieläkään oltu ajettu ja yksi suksilla tehty hoippurointitreeni riitti pahimpaan hiihtointoon varsin mainiosti. Vatvoin pitkään kevyen, pitkän, ja tehokkaan juoksun välillä (tunnustan, että sohvakin oli kyllä myös vaihtoehto), jokaisessa kun oli omat hyvät ja huonot puolensa. Pitkään menee paljon aikaa (tadaa), kevyt säästää aikaa, mutta vastaa lähinnä lepopäivää ja tehokas taas vaatii todella epämukavan olon sietämistä hetkittäin, vaikka melko lyhyessä ajassa saakin jo hyvän treenin. Tällä kertaa viimeisin voitti, en tosin edes tiedä miksi (satunnainen oikosulku kenties). Mies ehdotti treeniksi hankijuoksua 3 minuutin vedoilla ja 2 minuutin palautuksilla. Sopiva määrä vetoja olisi kuulemma 6-8 kappaletta. Näillä ohejilla lähdin pientä kiertoreittiä mummulan takana olevalle pellolle, jossa mies oli lasten kanssa leikkimässä. 

Hankijuoksemassa Kuusankoskella joulupäivänä.

Ensimmäisen vedon aioin juosta rennosti. Suunnitelma oli hyvä, mutta todellisuus iski jo minuutin kohdalla vasten kasvoja (tai ehkä lähinnä keuhkoja). Olin ihan loppu ja vielä olisi pitänyt jaksaa kaksi minuuttia lisää. Huusin miehelle, että on todella vaikea jaksaa. Olin ainakin kuulevinani, että mies ehdotti vetojen lyhentämistä (saattoi olla vain toiveajattelua). Päätin joka tapauksessa lyhentää vedot kahden minuutin mittaisiksi. Palautuksien pituuden säilytin ennallaan ja se oli hyväratkaisu, sillä ehdin juuri ja juuri palautua sen aikana, vaikka ainoastaan kävelin eteenpäin. Oikeastaan kroppa olisi varmaan ollut valmis seuraavaan vetoon aina noin 1.5 minuutin kohdalla, mutta pää vaati vielä ne viimeiset 30 sekuntia ja senkin jälkeen teki kyllä tiukkaa. Seuraavien vetojen aikana tavoitteenani oli ainoastaan jaksaa kahden minuutin ajan nostella jalkoja sen oloisesti, kuin olisin ollut juoksemassa. Melko usein se merkitsi paikallaan juoksemista. Lopulta jaksoin ”juosta” kymmenen vedon verran ja sen jälkeen palauttelin kävellen pellolta mummulaan yhdessä esikoisen kanssa (mies ja kuopus menivät takaisin jo seitsemännen vedon kohdalla).      

Tässäkin on (ilmeisesti) menossa juoksu-osuus hankijuoksusta, vaikka hitaalta näyttääkin.

Myöhään maanantai-iltana ajoimme Kuusankoskelta kotiin ja seuraavana päivänä suuntasimme Kirkkonummelle vanhempieni luokse Tapaninpäivää viettämään. Väsymys yllätti illalla niin pahasti, että jätin suosiolla treenit väliin (syödyllä ruoan määrällä ei ole mitään tekemistä asian kanssa). Keskiviikkona ajoin Kirkkonummelta crossfit-salille puolenpäivän treeneihin (WOD), jossa harjoittelimme zercherkyykkyä (tanko edessä kyynärtaipeen tienoilla) ja teimme 15 minuutin metconin yhdessä parin kanssa. Metcon sisälsi mm. leukoja (skaalasimme hyppyleuoiksi), raakoja rinnallevetoja, heittoja kuntopallolla, boxihyppyjä, tuplanaruhyppyjä (skaalasimme normaaleiksi, mutta tuplasimme määrän) ja 1000 m soutua. Tätäkin paritreeniä oli todella kiva tehdä, vaikka meiltä jäi harmittavasti osa boxihypyistä ja soutu tekemättä ajan loppuessa kesken. Tunnollisina naisina jäimme soutamaan treenin jälkeen tuota kaivattua kilometriä palautteluksi ja ehdottaessani sen tehtyämme parilleni, josko tekisimme myös ne kesken jääneet boxihypyt alta pois, tiesin jo mihin se johtaa. Niinpä hypimme vielä soudun jälkeen puuttuvat 50 (25&25) boxihyppyä. En tiedä saanko koskaan tehtyä yhtä ainutta tuplanaru hyppyä (ei ainakaan juuri nyt vaikuta kovin todennäköiseltä), mutta pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että kuntopallolla tehdyt heitot alkavat vihdoin sujua (pallo lähtee ylöspäin eikä palaa alas naamani kautta). 

Treenin jälkeen palasin vielä Kirkkonummelle, josta ajoimme kodin kautta Pasilan autojuna-asemalle. Noin puoli yhdeksän aikaan illalla valtasimme junasta kaksi makuuhyttiä ja lähdimme kohti Yllästä, jossa meitä odotti viiden päivän (hiihto)loma talvimaisemissa. Tätä lomaa oli odotettu, joskin viimeiseen asti pelkäsimme, että joku sairastuu ja emme pääse matkaan. No, nyt täällä on viisi nuhanenää, mutta pääsimme sentään perille (ja on päästy hiihtämäänkin). Ylläksen reissusta enemmän seuraavassa. Nyt vuoden vaihtumista odottelemaan (tai todennäköisemmin nukkumaan). Ihanaa uutta vuotta 2018!