Kisaraportti: Marski Challenge 2018

Meidän perheen yhteinen kesäloma starttasi vanhempien minilomalla: lauantaina 7.7 oli vuorossa laadukasta parisuhdeaikaa multisport-kisoissa Marski Challengessa. Perjantaina vein tytöt vanhempieni luokse Kirkkonummelle ja loppuillan pakkasimme miehen kanssa varusteita valmiiksi, jotta pääsisimme lauantaina starttaamaan auton mahdollisimman pian heräämisen jälkeen. Kello soi 5.50 ja vajaa tuntia myöhemmin istuimme autossa matkalla kohti Hämeenlinnaa. Tässä vuosien varrella on tullut kisattua melko monet multisport-kisat, joten saatuamme kahdeksalta kartat ja reittikirjan, sujui reittisuunnitelman teko sekä varusteiden järjestely sen verran rutiinilla, ettei kiirettä päässyt syntymään. Jottei kilpailu olisi kuitenkaan alkanut liian hyvin, töppäilimme aloittelijamaisesti heti alkuun, sillä emme prologin ohjeet kuultuamme tajunneet lähteä hakemaan melonnan karttaa ja kisareppuani vaihtoalueelta. Prologi sisälsi lyhyen juoksuosuuden (~700 m) ja palapelin kokoamisen, jonka jälkeen sai jatkaa suoraan melontaosuudelle. Ikävä meloa ilman karttaa ja vaikka kaikki pakolliset varusteet olivat miehen repussa, olivat juomani ja energiat omassani. Noin minuutti ennen starttia mies tajusi virheemme ja sovimme, että prologin juoksuosuuden lopussa koukkaamme vaihtoalueen kautta. Tähän ei onneksi mennyt kovinkaan kauaa, mutta olisihan senkin voinut jättää välistä.

Hetki lähdön jälkeen (Kuva: Marski Challenge).

 

Palapelin -ei niin menestyksekästä- kokoamista Marski Challengen prologissa (Kuva: Marski Challenge).

Palapelin teon ohjeistukseen kuului, että kokoamista täytyi yrittää kunnolla, jonka jälkeen oli mahdollista käydä katsomassa oikea vastaus lyhyen matkan päästä tehtäväpaikkaa. Meillä eivät palaset todellakaan loksahtaneet kohdalleen, joten vasta kun muita joukkueita ei juuri ollut enää paikalla, luovutimme ja kävimme katsomassa mallivastauksen. Melontaan suuntasimmekin sitten lähes viimeisinä. Kysyin kilpailun järjestäjältä minkä kanootin voisimme ottaa ja saimme version, joka ei kuulemma ollut ihan yhtä nopea kuin miesten sarjan kanootit, mutta nopeampi kuin toinen jäljellä oleva. Silläpä siis.

 

Melontaosuuden kartta sekä meidän reittijälkemme. Karttoja hakiessa selvisi, että 2 rastin sijaintia oli hieman muutettu tuosta kartan näkymästä. Todellinen paikka oli siinä, jossa reittijälkemme kohtaavat eli noin 1 cm luoteeseen kartalla.

Tiesimme etukäteen ettei melonta ole vahvin lajimme, jo ihan senkin takia, ettemme olleet tämän vuoden puolella käyneet kertaakaan melomassa (melonta kun on melkoisen aikaa vievä laji). Tämän ja kovan aallokon takia sovimme melovamme ihan omaa vauhtiamme välittämättä muiden sijainneista, vaikka lähdimmekin takaa-ajajan asemassa. Melonta sujui kuitenkin yllättävän mukavasti ja saimme napsittua melko monta selkää (kaikki kilpasarjat olivat melomassa samaan aikaan) jo toiselle rastille meloessa. Kisan ensimmäinen questkin löytyi tältä rastilta; rantautumispaikalta oli juostava noin puolen kilometrin mittainen matka linnanpihalle, jossa varsinainen rastileimasin oli. Rantautuessamme näimme Hiiltomiesten (sekasarjan kärki) juuri lähtevän melomaan kohti kolmosrastia ja matkalla linnaan tuli vastaan vielä ainakin toinen sekapari. Me taas juoksimme melkein rintarinnan yhden sekajoukkueen kanssa. Loputkin melontarastit sujuivat ihan kelvollisesti, vaikka muutamalla rastilla jouduimmekin odottelemaan hetken päästäksemme leimaamaan, kun edellämme oli muutama joukkue sen verran lyhyellä etäisyydellä. Olisikin ehkä kannattanut hieman taktikoida ja yrittää meloa vähän reippaammin, jotta olisimme päässeet näiden eteen ja siten säästyneet jonottamiselta. Muistelisin, että yleensä olen melonnan lopussa melonut todella hitaalla temmolla, mutta tällä kertaa jaksoin yllätyksekseni pitää kohtuu hyvää tahtia yllä koko melonnan ajan (kiitos crossfitin?). Sekasarjassa sijoituksemme nousi prologin jälkeisestä 11 (eli viimeisistä) melonnan aikana sijaan 7. Kärjelle (Hiiltomiehet) jäimme kuitenkin melontaosuudella noin 10 min lisää, joten olimme melonnan jälkeen noin 14 minuuttia kärkeä perässä. Vaihtoon tulimme 1h 37 min lähdön jälkeen ja matkaa olimme siihen mennessä taittaneet noin 10 km.

Rantautumassa kakkos rastille (Kuva: Marski Challenge).

Vaihdossa vaihdoin pyöräilykengät jalkaan ja kävin nopeasti puskapissalla. Vettä olin juonut jo melonnan aikana, mutta tiesin tarvitsevani pian energiaa, joten nappasin vielä kisan ensimmäisen snickersin suuhuni. Vaihdosta lähdimme polkemaan sarjamme kuudensina. Mies polki reippaasti kohti pyöräilyn ykkösrastia, mutta joutui pian hidastamaan vauhtia, koska totesin etten pysyisi kyseisellä vauhdilla perässä muutamaa kilometriä kauemmin. Jalat meinasivat heti mennä hapoille ja pyöräily tuntui vaikealta. Pieni vauhdin hiljennys kuitenkin tehosi ja epätoivoinen olo väistyi taas kilpailufiiliksen tieltä. Kakkosrastille teimme ihan pienen pummin polkemalla turhaan yhtä mäkeä ylös, mutta rasti löytyi kuitenkin melko nopeasti. Meidän isoin sekoilumme osui kolmos- ja nelosrasteille. Kohti kolmosta polkiessamme käännyimme ensin yhden risteyksen verran liian myöhään oikealle (mies huomasi virheen vasta kun tie jolle olimme kääntyneet lähti kääntymään vasemmalle, vaikka suunnitelmassamme tie kääntyi oikealle), jonka jälkeen näimme kolmosrastin kohdassa, jossa sen ei olisi kartan mukaan pitänyt olla. Jatkoimme kuitenkin kohti nelostarastia, mutta kun sekin tuli vastaan ihan liian aikaisin, jäimme hetkeksi pohtimaan tilannetta. Nelosrastilla oli miesjoukkueita ja näillä rasti oli kartassa kyseisessä kohdassa. Tajusimme, että oli hyvin mahdollista, että leimaamamme kolmosrastikaan ei ollut oma kolmosemme ja niinpä päätimme lähteä sinne, missä sen olisi kartan mukaan pitänyt olla. No siellähän se (tietysti) oli. Onneksemme emme olleet ainoat kyseisen erehdyksen tehnyt joukkue ja niinpä rastia haki samaan aikaan kanssamme aika moni muukin.  Oikea nelonenkin löytyi sieltä mistä pitikin, kuten vitonenkin. Kuudennella rastilla olivatkin sitten kilpailun kaksi seuraavaa questia.

Pyöräosuuden karttamme reittisuunnitelminemme.

Ensimmäiseksi saimme pyöräsuunnistuskartan, jossa oli 10 rastia leimaamista vailla. Muistan tästä questistä vain pienen epätoivon, jota koin polkiessani polkuja ja ajouria ylös-alas ristiin rastiin loputtomalta tuntuvan ajan. Vaikka muista joukkueista oli mahdotonta pysyä täysin kärryillä, huomasin, että pitkään seuranamme ollut Team Hietaoja jäi meille tämän pyöräsuunnistuksen aikana. Kiitos tästä kuuluu melko varmasti mieheni suunnistustaidoille eikä suinkaan allekirjoittaneen kunnolle, mutta teki se silti toki tilanteesta meille valoisamman.

Pyöräsuunnistuksen kartta (Quest 2).

Pyöräsuunnistus-questin jälkeen vuorossa oli sotilasesterata, joka onnistui aiheuttamaan sekä innostusta että kauhua. Pelkään korkeita paikkoja, mutta pystyn yleensä kilpailutilanteessa adrenaliinihöyryissäni olemaan välittämättä pelosta tai ainakaan se ei ollut vielä estänyt suorittamasta yhtään questia (mm. kipuamaan heiluvia köysitikkaita sillalle, hyppäämään veteen hyppytornista tai laskeutamasta köyden varassa sillalta alas), joista montaa en ehkä muussa tilanteessa olisi kyennyt tekemään. Sotilasesterata sisälsi todella monta kipuamista ja esteiltä laskeutumista. Usealta esteeltä piti uskaltaa hypätä alas ja nimenomaan alas katsominen on se, mikä todella tuottaa vaikeuksia. Nyt tilanne oli nilkan takia vielä entistä kinkkisempi, en nimittäin uskaltanut täysin luottaa siihen, että se pitää alas tullessa. Mies joutuikin auttamaan kiipeämisen lisäksi myös melkein kaikissa alastuloissa, mikä ei ollut ihan helppoa. Yhdessä esteessä roikuinkin hetken aikaa siten, että koko painoni oli about ojentajien kohdalla ja jälki oli sen mukaista (sattui myös aivan törkeän paljon). Kahden esteen kohdalla totesin tekeväni mieluummin ns. sakot eli viisi punnerrusta, koska pelkäsin etten pääse ehjin nahoin esteiltä alas. Tämä harmitti, mutta näissä esteissä matkaa maahan oli tällä kertaa rohkeudelleni liikaa. Punnerrukset pyrinkin sitten tekemään huolella, jo ihan periaatteen vuoksi. Questin jälkeen suuntasimme takaisin pyörille ja jatkoimme pyöräosuuden seitsemännelle rastille. Gps-seuranta (http://www.tulospalvelu.fi/gps/2018marskiKilpa/) paljasti jälkikäteen, että lähdimme tältä questilta matkaan sekasarjan kolmansina. Aikaa oli kulunut jo 3 h 17 min ja matkaa oli takana noin 30 km.

Questilla 3 eli sotilasesteradalla (tai hieman sen jälkeen) (Kuva: Marski Challenge).

Vaikka mies hoitikin meillä kaiken suunnistuksen, olin kerrankin ottanut myös itselleni karttatelineen ja niinpä pystyin aina välillä seuraamaan paremmin etenemistämme. Tämä auttoi jaksamiseen, sillä pystyin tarvittaessa tarkistamaan paljonko matkaa oli seuraavalle rastille tai vaihtoon. Näin myös, että seitsemännen rastin jälkeen edessä oli lähinnä vain isohkoja teitä eli todennäköisesti helposti poljettavaa reittiä. Muistikuvia ei tuolta juuri ole lukuunottamatta sitä, että pyörä tuntui kulkevan väsymyksestä huolimatta vihdoinkin ihan mukavasti ja muutama lähellä oleva selkä innosti jopa nostamaan hieman vauhtia (ohitimmekin yhden sekajoukkueen sekä naistensarjan kärjen ennen kahdeksatta rastia). Rasti yhdeksän sijaitsi noin kymmenisin metriä rannasta ja se haettiin Finnfoamilla uiden. Kengät, kypärät ja reput jätimme maihin ja sitten vaan menoksi. Tämä sujui omasta mielestäni hyvin ja vesi viilensi mukavasti, mutta mies kertoi jälkikäteen, että oli koko ajan meinannut tipahtaa patjaltamme. Rastilla 10 oli osuuden vika quest, jossa meidän tuli kantaa hiekkasäkkiä lyhyen esteradan verran. Tämäkin sujui ihan mukavasti, vaikka säkki painoikin melkoisesti. Yhdestoista rasti löytyi pian questin jälkeen ja sen jälkeen matka maaliin oli ihan siedettävää lukuunottamatta lyhyttä nousuvoittoista ylämäkipätkää ennen rastia 12. Eteneminen tuntui tuolla polulla todella hitaalta ja kuumuuden lisäksi paarmat häiritsivät, joskin olin jo niin väsynyt etten jaksanut edes huitoa niitä. Tämän pätkän jälkeen mies kuitenkin yllätyksekseni totesi (ja ihan tosissaan vielä), että ”olipas kiva polkupätkä”. No, makunsa kullakin. Vaihtoon saavuimme (tietämättämme) sekasarjan toisena yli puolituntia Hiiltomiesten jälkeen eli jäimme pyöräosuuden aikana kärjelle vielä 21 minuuttia, joista noin 8 minuuttia tulivat rastia numero 3 hakiessa. Aikaa oli tässä vaiheessa mennyt 4h 35 min ja matkaa taittunut 49 km.

Lähdössä juoksuosuudelle (Kuva: Marski Challenge).

Vaihdossa vaihdoin repun juoksuliiviin, jossa minulla oli kaksi vedellä täytettyä puolen litran lötköpulloa sekä muutama geeli. Pyöräilykengät vaihtuivat tietysti myös lenkkareihin ja vetoköysikin viritettiin välillemme. Vaihtolaatikossa olleen ylimääräisen veden kippasin päälleni, vaikka se olikin auringonpaisteessa seisomisesta johtuen huomattavasti kättä lämpimämpää. Kartat tälle juoksuosuudelle saimme vaihtoleimasimen kohdalla ja sitten vaan juoksuksi. Tai niin oli tarkoitus. Melko pian alkoi todella pitkä nousu asfalttitietä pitkin ja oma askellukseni vaihtui laahustamiseksi. Mies kyselikin hetken päästä eikö jalka oikein nouse, kun veto tuntuu köydessä poikkeuksellisen kovalta. Ei noussut, ei. Sain kuitenkin pidettyä itseni, jos ei nyt ihan juoksemassa, niin ainakin hölkkäämässä, vaikka askel ei todellakaan ollut kovin lennokas. Juoksuosuuden kolmas rasti sekä kilpailun viimeinen quest löytyivät Aulanko näkötornin alapuolella olevan upean ”Karhuluolan” vierestä. Rastin vieressä oli ohje kiivetä rappusia pitkin tornin huipulle, josta löytyisivät seuraavat ohjeet. Mies lähti harppomaan rappusia kaksi kerrallaan, mutta omille jaloilleni riitti mainiosti ihan jokaiselle rappuselle kipuaminen. Onneksi en lähtenyt repimään liikaan, sillä oletin rappusten loppuvan ainakin kolme kertaa ennen kuin ne todellisuudessa loppuivat. Tornin huipun ohjeistus neuvoi etsimään ylimääräisen rastin alhaalla näkyvästä maisemasta ja leimaamaan sen ennen siirtymistä rastille 4. Kiersimme koko tornin ennen kuin mies vihdoin bongasi rastin (minulta olisi jäänyt kokonaan huomaamatta), jonka jälkeen lähdimme hölköttelemään kyseisen rastin kautta rastille 4.

Juoksuosuuden kartta reittijälkinemme.

Mies eteni lähes virheittä koko juoksuosuuden läpi ja niinpä sain keskittyä rauhassa vain itseni käskyttämiseen (juokse, juokse, juokse). Matkantekoa helpotin keksimällä kartasta sopivia tsemppaus-ajatuksia itselleni; viidennen rastin jälkeen ei edetä enää kauemmas maalista ja yhdeksäs rasti on yhtä etäällä maalista kuin ensimmäinen rasti jne. Yllätin jopa kerran itseni vastaamalla miehelle, että voimme hyvin juosta suoraan metsän läpi yhdelle rastille (en enää muista mille), kun vaihtoehtona oli pieni polkukierto. Samalla kun taistelin jaksamiseni kanssa oli kuitenkin oikeasti mahtavaa olla tekemässä juuri sitä mitä teimme (toki haaveilin silti olevani jo maalissa). Ratamestari oli vielä helpottanut matkantekoa valitsemalla useille rasteille sekä niiden väleille upeita paikkoja ja maisemia, joita olisi muussa tilanteessa jäänyt mielellään ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Maalissa saimme vielä kuulla tulleemme sarjassamme toiseksi, joten kisasta jäi kyllä todella hyvä fiilis. Loppuaikamme oli 5:49:19 (vs. Hiiltomiehet 5:13:45) ja matkaa kertyi gps:n mukaan noin 57 km. Team Hietaoja nousi lopulta kolmanneksi ajalla 6:05:32. Ennen kotiinlähtöä nautiskelimme vielä rantasaunasta sekä tarjolla olleesta kanapastasta. Sitten olikin aika ajella kotiin pyöriä ja muita varusteita pesemään.
   

Marski Challange-kilpailun kaikki rastipisteet sekä meidän reittijälkemme kokonaisuudessaan. Pyöräosuuden rastin 3 jälkeen rastien numerot näyttävät tässä yhtä suurempaa, koska miehillä oli ylimääräinen rasti meidän kolmosen ja nelosen välissä (eli tämän kartan rasti numero 7 oli meidän kartassamme numero 6).