Kisaraportti: Repovesi Summer Trail

Repovesi Summer Trail juostiin muutama viikko takaperin heinäkuun 22 päivä. Olimme miehen kanssa päättäneet osallistua kyseiseen tapahtumaan, mikäli vain olisimme silloin mökillä Mäntyharjulla. Hellesäiden jatkuessa ei tullut tarvetta palata mökiltä kotiin ja niinpä ilmoittauduimme juoksuun. Pelkkä helteessä juokseminen ei kuitenkaan oikein tuntunut riittävältä, joten mies ehdotti, että menisimme kisapaikalle pyörillä auton sijaan. Matkaa olisi kuulemma puolet vähemmän, kun pikkuteitä pitkin pääsisi perille näppärästi. Koska tiedossa oli juoksua helteessä ja helteensietokykyni on luokkaa nolla, olin joka tapauksessa aikonut juosta kisan lähinnä tehokkaana treeninä ilman suurempia tavoitteita. Niinpä pyöräilyn lisääminen kuulosti ihan hyvältä idealta.

Repoveden maisemaa (29.7.2018). Kisassa en kyennyt valokuvaamaan, mutta kuva otettu viikkoa myöhemmin tekemältämme päiväretkeltä. Kisareitti kulki tuolla vastarannalla.

Kisaa edeltävänä iltana säädimme tavaroidemme kanssa, koska meillä ei mökillä ollut ihan samanlaista varustusta kuin kotona ollessamme, vaikkakin treenitavaroita oli mukana melkoisesti. Sovimme, että minä juoksen juoksuliivin kanssa ja mies ottaa juoksurepun. Näin ollen omat nesteeni kulkisivat lötköpulloissa (2 x 0.5 l) ja mies ottaisi reppuunsa 2 l juomapussimme (kisan jälkeen tosin huomasimme, että meillä olisi mökillä ollut myös toinen juomapussi, mutta sattuuhan näitä...). Geelejä emme olleet muistaneet ostaa (yleensä niitä aina löytyy kotoa), joten energioiden kanssa oli vähän haasteita, mutta pakkasimme mukaan kaksi snickersiä ja kaurakeksejä. Kisa-aamuna söimme pikaisesti kaurapuuroa ja sitten yritimme lähteä matkaan ripeästi. Tämä tosin jäi yritykseksi, sillä tapamme mukaan olimme tietenkin hieman myöhässä aikataulustamme, joten pyöräillessä oli pidettävä reipasta vauhtia yllä.

Googlen ehdotus reitiksemme mökiltä Repovedelle osoitteeseen Kivisilmäntie 720. Punaisella nuolella merkattu kohta, josta käännyimme lopulta takaisinpäin.

Pyöräily sujui ihan mukavasti, vaikka vauhdin olisin toki pitänyt hitaampana, jos aikaa olisi ollut enemmän. Pyöräiltyämme gps:n mukaan noin yhdeksän kilometriä tulimme kohtaan, jossa meidän olisi pitänyt päästä kääntymään vasemmalle. Vasemmalle kääntyvä tie kyllä löytyi, valitettavasti sen edessä vain oli puomi ja ilmoitus, että takana on sotilasalue, jolle meno oli laissa kielletty. Yritimme puhelimen avulla löytää vaihtoehtoista reittiä ja poljimme myös hetken eteenpäin vain todetaksemme, että seuraavakin kääntyvä tie oli varustettu samalla tekstillä. Googlemaps ei tunnistanut sotialasaluetta, joten mies otti maastokarttasovelluksen kännykästään esille ja huomasi siitä, ettei kiertomahdollisuuksia käytännössä ollut. Mikä tahansa reittivalinta olisi tuonut 10-20 km matkaa lisää, kun alkuperäinen suunnitelmamme käsitti jo likimain 18 km. Tajusimme, ettemme ehdi polkemalla perille. Vaikka aikaa olisikin ollut enemmän, olisi 20 km polkujuoksu saattanut tuntua vähän turhan haastavalta 30-40 km polkemisen jälkeen, etenkin kun sama matka olisi pitänyt jaksaa polkea vielä takaisinkin. Ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jäi palata takaisin mökille ja ajaa sieltä kisapaikalle autolla (~45 km). Tämäkin tiesi myöhästymistä lähdöstä, mutta pienempää kuin kiertoreittiä polkien ja ainakin jalkamme olisivat vähemmän väsyneet. Niinpä palasimme mökille melkoisen haipakkaa vauhtia ja vaihdoimme autoon. Lähdimme ajamaan mökiltä noin klo 10.20 eli 10 minuuttia aiemmin kuin mitä olisimme olleet pyörillä perillä, jos olisimme päässeet ajamaan suunnittelemaamme reittiä. Matka-ajaksi google veikkasi 47 minuuttia ja se piti, joten olimme perillä noin 7 minuuttia lähdön jälkeen.

Maastokartta kohdasta, jossa meidän olisi pitänyt päästä kääntymään vasemmalle. Reitti kulki kuvan oikeasta yläkulmasta kohti vasenta alakulmaa ja se on tässä korostettu keltaisella. Sotilasalueen rajaus näkyy kuvassa violetilla.

Maastokartta, joka valottaa kiertoreittien olemattomuutta. Kuvassa sotilasalue rajattu violetilla, määränpää piirretty sinisellä nuolella (kuvan vasen alareuna) ja kohta, jossa tilannetta pohdimme (Käkiniementie 1) korostettu keltaisella.

 Kisajärjestäjä oli niin kiltti, että päästi meidät matkaan pahasta myöhästymisestämme huolimatta. Varsinainen lähtö sijaitsi noin kilometrin päässä parkkipaikalta/maalialueelta, joten juoksuvarusteet vaihdettuamme lähdimme hölköttelemään kohti lähtöä. Olin juonut muutamia huikkia vesipullostani pyöräillessä sekä autossa istuessani, mutta huomattavasti vähemmän kuin oli ollut tarkoitus. Pyöräsählinkimme sekoitti pakan niin pahasti, etten vaan tajunnut juoda kunnolla ja energioidenkin tankkaaminen jäi tekemättä. Varusteita vaihtaessa haukkasin kaksi palaa snickersistä, mutten ottanut edes loppuja mukaan juoksuliiviini ja kaurakeksit jäivät koskemattomina autoon. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan siis sekään.

Repovesi Summer Trailin 21 km reitti. Reitti lähtee kiertämään myötäpäivään Mustalammen ja Valkjärven kautta siten, että ensimmäinen lenkki kulkee Tervajärven pohjoispuolelta sen länsipuolelle ja siitä Lähdön kautta Maaliin. Toinen lenkki kiertää sitten Tervajärveä vastapäivään. 

Kilpailu lähti suoraan melko jyrkkään ylämäkeen. Mies kyllä singahteli ketterästi ylöspäin ja pois näkösältäni muutamassa sekunnissa (?), mutta omat jalkani kieltäytyivät moisesta ja vaihdoin jo heti alkuun kävelyyn. Mäen päällä törmäsin aamulenkillä olevaan ystäväpariskuntaan ja jäin hetkeksi suustani kiinni. Sen verran oli kisafiilis kateissa, että teki mieli jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa. Tästä ei mennyt kuin vajaa minuutti ja arvoin ensimmäistä kertaa mahdollista reitiltä eksymistäni. Epävarmuus kasvoi hölkätessä ja niinpä hetken päästä käännyin ympäri ja juoksin jonkin aikaa takaisinpäin, kunnes näin reittimerkkejä ja tiesin olleeni ihan oikealla polulla. Jossain kahden ja puolen kilometrin kohdalla eksyin sitten ihan oikeasti reitiltä. Ihmettelin, kun juoksemallani leveähköllä polulla/kuntopolulla oli muutama risteys, jossa olisi takuulla pitänyt olla reittimerkkejä, mutta yhtään ei näkynyt. Lopulta löysin itseni kohdasta, jossa oli viitta Valkjärven suuntaan ja jokin (toinen) lampi. Yritin päätellä sijaintiani kisakartasta, mutta olin siitä aivan pihalla, joten lähdin juoksemaan takaisinpäin, mutten löytänyt merkkejä mistään. Käännyin jälleen ympäri ja palasin saman lammen viereen. Koska kisareitti kulki kartan mukaan Valkjärvelle, päätin edetä viitan osoittamaan suuntaan. Olin jo hieman epäillyt olevani Mustalammen eteläpäässä ja jonkin aikaa juostuani, eteeni ilmestyi polkujen risteyskohdassa jälleen merkkinauha, vahvistaen epäilyni oikeiksi. Totesin päässeeni takaisin reitille, vaikka olinkin näin juossut jonkin matkaa väärää reittiä. 

Kohta jossa eksyin reitiltä. Keltaisella korostettu Repovesi Summer Trailin reitti (kulkee tässä myötäpäivään) ja punaisella oma reittini. Kohta, jossa lähdin juoksemaan takaisinpäin merkattu sinisellä nuolella ja arvio siitä mihin asti juoksin merkattu punaisella nuolella.

Karttaa vilkuilin koko loppukisan ajan tiheään, koska en todellakaan halunnut tehdä enää ylimääräisiä lenkuroita. En tosin ollut ainoa reitiltä eksyjä, sillä hetken kuluttua ohitin naisen, joka kertoi juosseensa vaikka kuinka monta kilometriä edestakaisin reittiä etsiessään. Reitti oli merkattu niin, että pääasiassa vain kääntymiset tai muut haastavammat paikat oli merkattu. Miehelläni ei esim. kuitenkaan ollut mitään vaikeuksia pysyä reitillä, joten uskoisin, että oma sähläykseni johtui siitä, etten osannut odottaa reitin kääntymistä ja olen juuri ratkaisevalla hetkellä katsonut muualle.

Reitiltä eksymisen jälkeen menoni hyytyi entisestään. Vaihdoin yhä helpommin kävelyksi ylämäissä ja pian en saanut itseäni juoksemaan edes heti mäen päälle kivuttuani. Janokin oli melkoinen ja lötköpullot alkoivat olemaan tyhjänoloisia. Kun matkaa oli jäljellä vielä hieman yli puolet kohtasin muutaman retkeilijän, joilta tiedustelin mahdollista kaivon paikkaa. En todellakaan uskonut sellaista olevan, mutta kerrankin tuurini oli loistava, sillä retkeilijät kertoivat yhden löytyvän parinkymmenen metrin päästä. Kyseinen kaivo oli siis ihan reitin varressa ja niinpä pääsin täyttämään pulloni ihanan raikkaalla vedellä. Pääni olin kastellut järvessä jo hetkeä aiemmin, kuuma kun oli.

Näköalat Mustalamminvuoren päältä eli paikasta, jonne en eksymiseni takia kisassa kiivennyt ollenkaan (kuva: A-M Pasanen, 29.7.2018).

21 kilometrin reitti koostui kahdesta eri lenkistä, joista ensimmäinen päättyi maalialueelle. Noin viitisen kilometriä ennen maalin ohitusta, huomasin mieheni juoksevan takanani (ja hetken päästä edessäni). Tulin siis ohitetuksi kokonaisella lenkillä, mikä ei tosin juuri yllättänyt, sen verran paljon olin edennyt kävellen. Maalin kohdalla kävin kysymässä mieheltäni, josko hän jaksaa odottaa, että raahustan vielä jälkimmäisen lenkin. Tämä kuulemma sopi hyvin, joten sanoin järjestäjille, että jatkan vielä matkaa, mutta maaliintuloani ei missään nimessä tarvitse odottaa. Mitään järkeähän tuolle toiselle lenkille lähtemisessä ei sinänsä ollut. Olo oli täysin vetämätön ja energiat aivan nollissa, mutta en vain osannut lopettaa. Raahustin siis sen toisenkin kierroksen, joka onneksi kiersi yhtä järveä niin en päässyt eksymään toistamiseen. Maalissa ei tosiaan ollut muita kuin mieheni, kun vihdoinkin saavuin perille ajassa 3 h 34 min (mies otti aikaa). Käsittämättömän hidas puolikas. Onneksi oli kauniit maisemat ja reittikarttakin on tallella, jos vaikka joku päivä pääsisi juoksemaan reittiä uudelleen. Joskin odotan ehkä, että ilmat ovat viilenneet ja mukaan otan vähän muutakin kuin palan snickerssiä massussa. Enkä myöskään juo pelkästään vettä. Oli nimittäin hieman huono olo siinä vaiheessa, kun vihdoin istuimme autossa. Join noin 2.5-3 l vettä juoksun aikana (täytin lötköpullot myös toisella kierroksella ja join myös pulloja täyttäessä), joten ei ehkä ihme. Näillä taustoilla onkin sitten hyvä lähteä ensi viikon lauantaina juoksemaan Himos Extremen 26 km matkaa. Eihän se voi mennä kuin paremmin (eihän?). Ja sinne on onneksi täältä niin paljon matkaa, että pyörät jäänevät kotiin.