Treeniviikonloppua seurasi yllättäen kaksi lepopäivää.
Maanantain lepopäivä oli ihan suunniteltu, sillä tarkoitus oli palautua hyvin
viikonlopun jäljiltä. Tiistaina pötköttelin sohvalla treenikamat valmiin
kassissa kasilta alkavaa crossfit-treeniä varten, kun mies tuli töistä kotiin
ja totesi olon olevan vähän heikko. Siitä meni noin puoli tuntia ja sitten yläkerran
vessasta alkoikin jo kuulua oksentamisen ääniä. Mies kyllä vakuutteli, että jos tuon
lapset yläkertaan viereiseen huoneeseen ipadia katsomaan, hän pärjää treenini
ajan kotona lasten kanssa. Tarjous oli kiva, mutta jos asetelma olisi ollut
päinvastainen, olisin ampunut salamoita miehen lähtiessä treenaamaan.
Niinpä ei tullut mieleenkään oikeasti lähteä alakertaa kauemmas (enkä siis
treenannut sielläkään).
Tälläkin kertaa oksennustauti iski vain yhteen
perheenjäseneen eikä kestänyt kuin muutamia tunteja kunnon volyymilla, joten
keskiviikkona olimme jo lähes normaalissa rytmissä. Kävin siis illalla
crossfit-treeneissä, kuten olin jo aiemmin suunnitellut. Mies piti sentään
lepopäivän. Torstaina olisin normioloissa pitänyt treenittömän päivän, mutta
nyt sille ei oikein ollut perusteita. Hieman puolen päivän jälkeen laitoin
siksi nastalenkkarit jalkaan ja lähdin kohti keskuspuiston polkuja.
Suunnittelin juoksevani kaikki vastaantulevat ylämäet reippaasti, kuitenkin
niin, että juoksu tuntuisi ylämäkiä lukuunottamatta kivalta. Pakkasta oli sen
verran, että polut olivat ihan jäisiä ja kun ne lisäksi olivat todella
kuhmuraisia, päätin ensimmäisen polkupätkän jälkeen siirtyä kuntopoluille
juoksemaan. Vauhtileikittely sujui ihan mukavasti, joskin lisäsin reippaita
pätkiä myös tasaiselle ylämäkien vähyyden takia. Lenkkiin meni noin tunti ja
ehdin hyvin käydä suihkussa sekä syödä ennen lasten hakemista.
 |
| Joskus vähän turhauttaa, kun ei meinaa millään oppia uusia tekniikoita, mutta onneksi aina välillä tulee näitä onnistumisenkin kokemuksia. Päälläseisonnan idean hoksasin vihdoin maaliskuun alkupuolella (kuva otettu 9.3.2018). |
Perjantaina kävin jälleen crossfit-salilla tekemässä
painonnostotreenin ja lauantaina oli vuorossa viikon pitkis. Suurimman osan
lenkistä juoksin polkuja pitkin, on se vaan niin paljon miellyttävämpää, kuin
teillä juokseminen. Vauhti oli hidas (7’18 min/km) eikä matkaakaan tuossa
tunnissa ja 40 minuutissa (1:41’30) kertynyt kuin vajaa 14 km (13.9 km). Olin
kuitenkin lähdössä heti lenkin jälkeen Hotelli Nuuksioon, josta olimme ystäväni
kanssa varanneet huoneen intensiivistä opiskelua varten, joten oli palattava
ajoissa kotiin. Sen verran kiire tuli, etten ehtinyt kotona syömään ja niinpä
mutustelin autossa kaupasta ostamaani pizzan palasta samalla, kun ajoin kohti
Nuuksiota. Olimme suunnitelleet menevämme yhdessä illalla kävelylle ja
mahdollisesti vielä hotellin porealtaaseen lillumaan, mutta opiskelu
(höystettynä jutustelulla) kesti niin myöhään, että kävimme lopulta vain
syömässä hotellin ravintolassa. Ruokailun jälkeenkin jatkoimme itseasiassa
vielä lukemista ja vasta yhdentoista maissa lopettelimme ystäväni käydessä
nukkumaan ja minun vaihtaessa kirjan hömppäromaaniin.
Sunnuntaina ehdin vielä lenkille ennen kuin mies tuli
lapsien kanssa kotiin. Tsemppasin itseni juoksemaan vähän tehokkaampaa treeniä
ja niinpä otin tavoitteekseni juosta rennon reippaasti kymmenisen kilometriä.
Juoksin alkuun reilun kilometrin verran kevyttä hölkkää ja nostin sitten vähän
tehoja. Juoksu tuntui ihan kohtalaisen hyvälle, mutta gps paljasti vauhdin
olleen tuolla tehokkaalla pätkällä (10.8 km) vain 5’38 min/km eli
suurinpiirtein sama kuin viime syksynä maratonilla. Painonpudotus ei siis
ainakaan heti ole juoksuvauhtia nostanut (juoksemattomilla kilometreillä kun ei
tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa). Lenkin koko pituudeksi tuli 13.8
km ja aikaa siihen meni 1 h 22 min. Viikon treenimääräksi tuli siten noin kuusi
tuntia (kappas), mutta olipa pitkästä aikaa vähän juoksupainotteisempi viikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti