Ensimmäistä tehojaksoa seurasi palauttava viikko, jonka
aloitin kevyellä naustiskelujuoksulla. Juoksentelin osan matkasta polkuja
pitkin ja koska ei ollut mihinkään kiire, viihdyin lenkillä 1h 20 min, vaikka
matkaa kertyikin vain noin 10.5 km. Tiistaina olikin sitten jo lepo ja
keskiviikkona lähes samanlainen lenkki kuin maanantainakin (11.8 km). Torstaina
ohjelmassa oli lihaskuntoa, mutta halusin käydä kannustamassa P:tä Espoo Trail
Runilla, joten hölkkäilin reitin varrelle tekemään vähän askelkyykkyjä,
punnerruksia yms. Mahtoi näyttää typerältä, mutta tulipa ”lyötyä kaksi kärpästä
kerralla”. Seuraavana päivänä oli (yllätys, yllätys) lepoa, mutta lauantaina
pitikin sitten taas jaksaa vähän enemmän. Vuorossa oli tv reipas, mutta tällä
kertaa matka oli pari kilometriä edellistä pidempi. Parin kilometrin
lämmittelyn jälkeen nostin vauhtia ja juoksin sitten 12 km rennon reippaasti (5’27
min/km). Jotenkin nuo tasavauhtiset reippaat ovat alkaneet tuntumaan mukavilta
juosta (joskin kyllä mieluummin lähden yhä juoksemaan tv hidasta, jos valita
saan).
Sunnuntaina poljin Rantamaratonin reitistä osan (sekä toki
matkat sinne ja takaisin), koska halusin saada hieman kuvaa reitin mäistä sekä
asfaltoidun tien määrästä. Kyllähän se melko tasaiselta vaikutti, vaikka
muutama ihan normi mäkikin reitillä näytti olevan. Asfalttia oli yllättävän
paljon, mikäli siis reitti todella meni sieltä mistä sen reittikartan mukaan
piti mennä. Vauhdin kannalta ehdottomasti positiivinen asia, mutta jalkojen
kannalta vähän huonompi. Pyöräilyn päätteeksi kävin vielä hölkkäilemässä ~6.5
km hitaasti (kun en kovempaakaan jaksanut). Yhteensä juostua tuli palauttavalla
viikollakin ihan mukavasti (~50 km). Laskeskelin juuri, että ensimmäisellä tehoviikolla
kilometrejä kertyi itseasiassa vähemmän (~47 km) ja toisellakin vain vähän
enemmän (~58 km), tehot toki olivat kovempia. Palautteluviikon alussa oli ehkä
vähän sellainen olo, että ”onko pakko palautella”, mutta kyllä nämä treenit
ovat jo alkaneet tuntumaan. Tuntuu, että treeniä tulee määrällisesti enemmän
kuin pitkään aikaan ja lisäksi muut lajit ovat jääneet todella vähiin, joten välillä
ottaa melko koville. Vielä kuitenkin intoa riittää, joten näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti